Sivun toiminnot

Aina valmiina pelastustöihin

Matematiikan ja fysiikan lehtorin virasta pian eläkkeelle jäävä Juhani Streng, 60, jatkaa harrastuksensa parissa Asolan vapaapalokunnan päällikkönä. Hänellä on yli viidenkymmenen vuoden kokemus VPK-toiminnasta.

- Kun muut menivät jatkosodassa ilmapommitusta pakoon väestösuojaan, minä kurkin siinä ovella väestösuojan valvojana . Žitini kysyi, että pelottaako sinua. Vastasin, että muuten vaan vapisen. Pelko täytyi torjua, ja siitä se alkoi, naurahtaa Streng ensi kokemuksestaan pelastusalalla.

Palokuntaan 11-vuotiaana

Jokaisen pikkupojan unelma on päästä paloauton kyytiin. Sireenit, vilkkuvalot ja palomiesten komeat työasut vetävät naskaleita puoleensa kuin magneetti. Niin alkoi Juhani Strenginkin ura.

- Sankoruiskun kokoisena Vanhan Käpylän VPK alkoi kiinnostaa, ja pyrin sinne isonveljeni perässä. Siellä riitti monenlaista hommaa pienelle palopojalle.Asolan kylä perustettiin 1947, ja sinne nousi nopeasti melkoinen joukko rintamamiestaloja. Kylän palontorjuntaa varten perustettiin 1951 Asolan VPK.11-vuotias Streng oli mukana Asolan VPK:ssa lähes alusta asti. VPK:lla oli silloin lautavaja, jossa komeili Puistolan VPK:n vanha paloauto.
- Se oli avomallinen paloauto, jonka laidalla osa miehistöstä roikkui kuin vanhoissa elokuvissa ajaessamme palopaikalle, Streng naurahtaa.Vähän vanhempana Streng kävi palontorjuntakursseja ja eteni varsin nuorena palokunnan päällystöön joukkueen johtajaksi. Sitten varapäälliköksi ja päälliköksi.
- Asolan VPK:n ensimmäisiä keikkoja oli hevosen nostaminen lietekaivosta. Pahimpia paloja palokunnan alkutaipaleella olivat Valion juustolan ja Valtion viljavaraston palot 1950- ja -60-luvuilla, hän muistelee.Asolan VPK:n viime vuosien suurin sammutustehtävä oli Tikkurilan ammattikoulun palo.
- Sitä paloa sammutettiin toista vuorokautta. Ja onhan niitä paljon muitakin merkittäviä sammutustöitä vuosien varrella ollut.

Monenmoisia hälytyksiä

VPK-toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, silti miehiä on palokuntaan Asolassa aina riittänyt. VPK saa vuotuisen korvauksen sekä kaksi sataa markkaa jokaisesta hälytyksestä. Tänä vuonna Asolan VPK:lla on ollut 30 hälytystä. Miehistö ei saa työstään mitään korvausta.Suurin osa uusista palokuntalaisista tulee nuoriso-osaston kautta. VPK:n oma talo ja paloautotalli ovat olleet tärkeä osa toiminnan vakiintumista. Tallissa on tällä hetkellä laina-auto kaupungilta, mutta uutta omaa autoa odotellaan.

- Seinällä ovat uuden paloauton piirustukset, jota olemme itse suunnitelleet, ne tehdään mittatilaustyönä. Ehkä uusi auto saadaan piankin, toivoo Streng. Asolan VPK harjoittelee viikoittain. Tällä kertaa suunnataan harjoitusalueelle Kulomäkeen. Streng seuraan muun päällystön johtamaa harjoitusta ja toiminta alkaa.VPK sammuttaa palavia nesteitä ja suojaa viereisen rakennuksen palolta. Homma hoituu ripeästi käskyjen mukaan ja palot sammuvat usean harjoituksen varmuudella.VPK harjoittelee niitäkin vaaratilanteita varten, joita ei vielä ole Vantaalla sattunut, kuten junaonnettomuudet. Opettajana Streng on valistanut koululaisia ja opettajia pitämillään palontorjuntakursseilla.
- Täytyy olla auttamisen halua ja kiinnostusta pelastustoimintaan tehdäkseen tällaista vapaaehtoisesti. Liittykää VPK:n, niin ei ole vapaa-ajanongelmia, letkauttavat palomiehet.Streng kertoo Asolan VPK:n hoitaneen vuosien varrelta monenmoisia hälytyksiä. Kissoja on haettu puista miljoonia , lentokonekaappaukset työllistivät -70-luvulla useaan kertaan, on etsitty pienlentokoneita ja kadonneita ihmisiä, on puhdistettu maakaasuputkea, pesty siltoja ja viety vettä valutöihin rakennustyömaille.
- Yleisimpiä hälytyksiä tulipalojen ohella ovat myrskytuhojen raivaaminen ja sadeveden pumppaaminen pois rakennuksista. Kaikessa yritämme auttaa ja olemme aina valmiina lähtöön, vakuuttaa Asolan VPK:n päällikkö Juhani Streng

Jussi Vertanen.
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook