Tuhansien teosten taiteilija
Kahdeksas kesänäyttely Leonardo da Vilhun eli Risto Vilhusen veistospuistossa Sotungissa esittelee vakituisen kokoelman lisäksi Kain Tapperia.
- Olen ylpeä, että sain vanhan opettajani, akateemikko Tapperin mukaan, Vilhunen myhäilee.
- Tämä on ainoa paikka tänä vuonna, missä Tapper on esillä.Vantaan kaupunginmuseossa Tikkurilan vanhalla asemalla on koko vuoden näytteillä Vilhun säätiön metalli-ikonikokoelma, Bysantti valinkauhassa. Ja Kuopiossa esitellään Vilhusen keräilijänuran aarteita: 2500 teosta hänen yli kolmituhantisesta kokoelmastaan.Leonardo on nimensä veroinen työnarkomaani: vielä hän ehtii maalatakin. Jatkuvana virtana Vilhunen tekee pieniä ja isompia maisemakuviaan sotunkilaisesta miljööstä, taloja ja luontoa.
- On minua haukuttu pokataiteilijaksikin, kun aikoinaan aloin kehystää tauluja kunnolla, nauraa taiteilija, jonka klassisen maalarin taidot pesevät monen nyky-yrittäjän mennen tullen.
Puuta ja romumetallia keskellä viheriöä
- Tapper toi puun uudelleen vakavasti otettavien materiaalien joukkoon, kertoo Risto Vilhunen.Vanhan harmaan saunan seinään kiinnitetty reliefi Harmaa päivä näyttää seinästä kasvaneelta.
- Vanha puu on hyvä materiaali: se on jo elänyt eikä halkeile tai liikahtele enää.Vilhusen omiin metalliteoksiin, joissa kukkii luonnollinen ruosteenväri, puutyöt sopeutuvat hyvin. Laatikkomainen Sarkofagi jököttää keskellä pihaa, ja veistokset Tomba 1 ja Tomba 2 näyttävät hautamonumenteilta.Kuolema ja hautakivet ovat läsnä Risto Vilhusen veistospuutarhassa. Hän on koonnut myös vanhoja, hylättyjä hautakiviä takapihalle ja asettanut ne luonnolliseen, kuin itsestäänsyntyneeseen järjestykseen.
- Kain Tapper on paraikaa pystyttämässä Paavo Ruotsalaisen muistopatsasta
- Saarijärvellä, mainitsee isäntä vielä.
Kokoelma kasvaa kerääjän näköiseksi
- Minulla on Suomen ainoa Renoir, hän naureskelee.
- Muuan tukholmalainen galleristi vaihtoi sen minun työhöni. Mahtoi olla harvinaisen tyhmä galleristi.Paitsi Renoiria, Vilhusen kokoelmassa on Goyaa, Rembradtia, Berthe Morisotia, Repiniä, von Wrightiä, Takasta, Stigelliä, Wäinö Aaltosta, Tyko Sallista, Chagallia, Fanny Churbergia, antiikkia...
- Kokoelma kasvaa kuin lumipallo, toteaa kerääjä tyytyväisenä.
- Se muodostuu tietysti kerääjänsä näköiseksi, ja olenkin säätiöinyt sen. Haluan säilyttää kokonaisuuden.Kuopiosta kotoisin oleva Vilhunen esittelee kahta kolmasosaa kokoelmastaan tänä vuonna Kuopiossa.
Sotungin maisemat työn alla
- Maalaan kuin renessanssimaalari: käytän värillistä pohjaa ja kuullotan. Olen aikoinani siirtynyt konstruktivismista, radikaaleista raamittomista töistä klassiseen ja pieneen. Jos tänään haluaa olla radikaali, on oltava klassinen.
- Tässä lähellä on erämaata. Sienestän paljon, liikun luonnossa, talvella hiihdän. Täällä näkee kotkia ja jäniksiä, fasaaneja.Vilhusen työhuoneen seinillä riippuu kaksimetrisiä keskeneräisiä töitä, ja paljon pieniä tauluja. Hän ahkeroi joka rintamalla: syksyllä Vilhusella on näyttely galleria Duetossa, ja ensi vuonna mm. Tukholmassa.Kesänäyttelyn aukipitäminen yksikseen on rankkaa puuhaa. Ryhmiäkin käy aika paljon, ja kaikki aika on pois omasta taiteellisesta työstä. Vain Giotto on apuna.
