Vietämme runon ja suven päivää. Keskikesän hetkille; aamuille, illoille, kesäheinille on Eino Leino antanut tilan runoissaan. Pienet asiat tulevat esiin, saavat paikkansa.

Tärkeän näkemiseen tarvitaan aikaa, usein pakollinen pysähdys. Näihin keskikesän päiviin eivät ensiajatuksena tuntuisi kuuluvan tummat värit; kärsimys, suru ja kaipaus. Niitä kuitenkin tuovat esiin niin Eino Leinon runot ja elämä kuin tulevan pyhäpäivän tekstitkin, joista kertomus tuhlaajapojasta on yksi.

Olen nähnyt maalattavan ikonia. Pohja, jolta lähdetään on musta. Siitä nousevat ne värit ja valot, jotka valmiissa työssä näet. Pohjalta, tummalta alustalta lähtevät niin Leinon tekstit kuin tuhlaajapojan elämäkin. Siinä on kärsimyksen keskeinen löytö.

Sellainen tie, jota kukaan ei vapaaehtoisesti ole valitsemassa; suru, kipu, kaipaus, kärsimys, luopuminen -- antaa mahdollisuuden kohtaamiseen. Se pysäyttää, vie oleelliseen, pieniltä näyttävien suurten asioiden ääreen: kosketukseen, katseeseen, kuulemiseen ja kuuntelemiseen.

Mitä ovat sinun elämäsi pienet tärkeät asiat, keitä ihmiset lähelläsi? Mitä ovat perimmäiset toiveesi, mitä pelkosi? Vaaditaan rohkeutta pysähtyä, uskallusta uskoa mahdottomaan, jotta löytäminen olisi mahdollista, jotta kesä saisi puhjeta sinussa.

Ensi sunnuntain teemana on Jumalan ennättävä armo. Jumala etsii eksyneitä, antaa synnit anteeksi ja taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka löytyy. Päivän raamatuntekstit ovat: Hoos. 12:6-7; Room. 4:1-5 ja Luuk. 15:11-32