Lähetystyöntekijöiden vähentyminen oikeaa kehitystä?
Lähetysteologi Timo Vasko Evankeliumijuhlilla:
Lähetystyön tavoitteena on, että lähetyskentällä oleva kansallinen kirkko mahdollisimman pian ottaa vastuun omasta toiminnastaan. Tähän sisältyy myös omien kansallisten työntekijöiden palkkaaminen. Näin ollen ulkopuolisten, esimerkiksi suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrän vähentyminen voisi olla merkki oikeasta kehityksestä, arvioi Vasko.
Vaskon mukaan lähetystyöntekijöiden määrän väheneminen ei siten automaattisesti tarkoita lähetyksen kannatuksen vähenemistä Suomessa. Toisaalta lähettien lukumäärän vähenemiseen ei voida mainita vain yhtä syytä, totesi Vasko.
Suomen lähetysneuvoston tilaston mukaan suomalaisten lähetystyöntekijöiden määrä on laskenut. Vuonna 1998 heitä oli 1179 ja vuoden 1999 lopussa 1 116. Viime vuosikymmenen alkupuoliskolla määrä oli noin 1 200. Sen sijaan vapaaehtoinen taloudellinen tuki lähetystyölle kasvoi viime vuoden aikana 6 prosentilla.
Evankeliumijuhlat on yksi kesän suurista hengellisistä kesäjuhlista. Sen järjestää Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY), joka on myös yksi Suomen ev.lut. kirkon seitsemästä virallisesta lähetysjärjestöstä. Juhlilla vietettiin tänä vuonna SLEY:n Japanin työn 100-vuotisjuhlaa.
