Sivun toiminnot

Valon juhla

hetkivalo.jpg

"OLLAAN JO NIIN kaukana suvessa, että koivunlehti on täyskokoinen, pirtin ilma ei enää ole ihmispesän kyllästetty keskus, avonaisista ovista ja akkunoista se virtailee ulos ja leviää ja lauhtuu tanhuville. Pihamaa on katselevinaan taivaanrantaa, josta lähestyy juhannus."

Näin kuvailee juhannusta, keskikesän suurta valon juhlaa, kirjailija F.E.Sillanpää, jolla oli kyky maalata lukijaan vaikuttavia mielikuvia Suomen suvesta. Vaikka tämän juhannusaaton tunnelman kuvaus saattaakin tuntua kaukaiselta maalaisromantiikalta, on siinä jotain puhuttelevaa. Juhannus on aikaa, jolloin koivunlehti on tosiaan täyskokoinen ja luonto kauneimmillaan. Erilaiset perinteet ja yöttömän yön juhlan mystisyys luovat edelleen mieleen juhannusmaiseman.

JUHANNUKSEN KIRKOLLINEN PERINNE palauttaa mieleen erikoisen askeetin ja radikaalin häirikön, jolla oli kuitenkin erityinen tehtävä. Juhannus on Johannes Kastajan muistopäivä. Johanneksen tehtävä oli valmistaa tietä Herralle. Hän oli myös opettaja ja julistaja, joka kehotti ihmisiä parannukseen.

Johannes Kastajan ehdoton sanoma ei miellyttänyt valtaapitäviä, jotka halusivat raivata hänet pois tieltä. Johanneksen vastustajat eivät kuitenkaan arvanneet, että ankara julistaja oli pohjustamassa polkua Jumalan pojalle. Johanneksen valon tuli himmetä ja Kristus-valon kasvaa. "Hänen tulee kasvaa, minun vähetä", totesi Johannes.

VALON JUHLANA MUISTELLAAN siis miestä, jonka julistuksessa ei ollut mitenkään valoisa tunnelma. Toisaalta kristinusko on vastakohtia täynnä. Jumalan poika ei tullut kirkkaudessa vaan taivalsi läpi häpeän ja pimeyden.

Jos Johannes Kastaja siis hämmensi kuulijoitaan, niin vielä hämmentävämpi oli se tie, jota hän valmisti. Kristuksen tie oli raskas tie, mutta se avasi Jumalan hyvyyden ja kirkkauden. Hänen tiensä avaa valon, joka ei valaise vain yöttömänä yönä vaan myös syksyn synkkinä päivinä. Valon, joka ei muistuta vain kesän kauneudesta vaan tuo sisimpään rauhan.

Juhannuksen tuloon voi valmistautua monella tavalla. Sen tulon voi nähdä taivaanrannasta. Kristuksen valoa ei pysty ihmisen ymmärryksen avulla tavoittamaan. Kristuksen valo on armon valoa, jonka Jumala antaa vuodenajasta riippumatta. Se valo tekee elämän yöstä yöttömän.

Olli-Pekka Silfverhuth,Vantaankosken seurakunnan pappi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook