Sivun toiminnot

Sileää pintaa

kukasileaa.jpg

On upeaa ajaa pitkin vasta-asfaltoitua, mustankiiltävää ja sametinsileää tietä. Ajopeli liukuu kuin itsestään, ja kiukuttavat kuopat ovat kadonneet. Hyvän ajoväylän aikaansaamiseksi joudutaan kuitenkin vuodattamaan aimo annos asfalttimiesten hikeä.

- Asfalttimassa on levityskoneeseen tullessaan kiehuvan kuumaa, noin 170-asteista. Tien yksityiskohtia viimeistelevien lapio- ja kolamiesten on pysyttävä tarkkoina. Paljaalle säärelle tai kenkään lennähtänyt kivi korventaa tulisesti, kertoo 11 vuotta Vantaalla katuja pinnoittanut Petri Heinimäki.

MALTTIA RATIN TAAKSE

Lasten satukirjassa Akseli Kanin kengät juuttuvat tuoreeseen asfalttiin, kun hän tallustelee tietyömaalle nenä sanomalehdessä. Käykö näin koskaan todellisessa elämässä?

- Ei syytä huoleen, rauhoittaa Petri Heinimäki.

- Asfaltin päällä voi kävellä heti, kun jyrä on painellut massan tiiviiksi. Kuumuuskaan ei hohkaa kengänpohjan läpi. Pikkutiellä henkilöautoilijat päästetään hyvin pian uutta asfalttia pitkin kotipihaan. Vilkkaammalla väylällä päällystetty kaista on hyvä pitää suljettuna pari tuntia, jotta pintaan ei painuisi uria. Navakka tuuli nopeuttaa asfaltin jäähtymistä.

Moni asfalttimies on aloittanut tähtäimessään määräaikainen työsuhde, mutta tykästynyt puuhaan ja jäänyt alalle.

- Työn plussapuolia ovat raitis ulkoilma ja vaihtelevat, mukavat maisemat. Jos epäkohtia pitää etsiä, niin autoilijoiden asenteita voisi parantaa. Tietyömaan merkit nähtyään on pidettävä kaasujalka kurissa ja mieli kärsivällisenä, muistuttaa Petri Heinimäki.

400 000 KILOA ASFALTTIA PÄIVÄSSÄ

Petrin tehtävänimike asfaltointiporukassa on merihenkisesti perämies. Hän ohjaa levityskoneen laskeman asfalttimassan paksuutta ja leveyttä laitteen takaosassa olevilla säätimillä.

- Kuorma-auto tuo Seutulan koneasemalta kerralla 20 000 kiloa bitumista, sideaineesta ja kivimurskasta sekoitettua massaa. Lastista syntyy noin 50 metriä pinnoitetta, kun tien leveys on 3,5 metriä ja massaa käytetään 100 kiloa neliölle. Päivässä tielle levittyy keskimäärin 400 000 kiloa asfalttia.

Asfaltointikoneet ja massalaadut ovat kehittyneet valtavasti.

- Olen erityisen ylpeä uudesta, hienojakoisesta kuitumassasta. Sitä pitkin on erittäin miellyttävä ajaa. Erikoisrakenteensa ansiosta se kestää kulutusta yhtä hyvin kuin karkeampi asfaltti. Olemme käyttäneet uutta massaa mm. Peltolantiellä, Simonkyläntiellä, Valimotiellä ja Koivukyläntiellä, luettelee Petri Heinimäki.

AAMUVIRKUT LIIKKEELLÄ

Öljyn hinnannousu on nostanut myös asfalttineliön hintaa. Tilanne ei ole vähentänyt asfalttimiesten kiireitä.

- Työpäivä alkaa yleensä seitsemältä, mutta tarvittaessa lähdemme liikkeelle vaikka aamuviideltä. Urakkaa jatketaan niin pitkään, että sopiva kokonaisuus on valmis. Liikenteellisesti hankalat kohteet voidaan päällystää yölläkin. Viikonloppuna sitten lepäillään, kertoo Petri Heinimäki.

Asfaltointisesonki alkaa huhtikuussa ja jatkuu kelien mukaan noin joulukuun puoliväliin. Töitä tehdään myös sadesäällä.

- Huonolla ilmalla päällystetään uusia, kivimurskapohjaisia katuja, sillä sadevesi haittaa uuden asfaltin kiinnittymistä vanhaan pinnoitteeseen, tietää Petri Heinimäki.

Vantaan kaupunki on tilannut täksi kesäksi asfaltoinnin 37 kilometrille ajoratoja, pyöräteitä ja jalkakäytäviä. Suurimmat työkohteet ovat Kisällitie, Ylästöntie, Väinö Tannerintie, Osuustie, Antaksentie, Valimotie, Tikkurilantie, Urheilutie, Peltolantie, Ohtolankatu, Laurintie ja Hanabölentie. Helsingin pitäjän kirkonkylässä ajorata asfaltoidaan ja kevyen liikenteen väylät saavat perinteisen, punertavan kivimurskapinnoitteen.

Satu Ojala
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook