Aina välillä joku puolituttu tai vaikkapa velipoika kysäisee - enemmän tai vähemmän tosissaan - yksikseen liikkuvalta Arja Liukkoselta, vieläkö tämä elää yksin.

- Ei ole vielä kukaan tullut ja soittanut ovikelloa, on ollut Arjan vakiovastaus jo pitkään.

Vastauksella Arja on saanut vaiennettua enimmät kyselyt ja siirrettyä asian käsittelyn pois päiväjärjestyksestä.

Minkäs sille tekee, jos kohdalle ei ole osunut sellaista, jonka kanssa haluaisi jakaa elämänsä. Ei silti, että Arjan elämä olisi ollut tähän ikään asti pelkkää ovikellon soimisen odottelua.

Joskus kolmikymppisenä oli meno kengässä ja haku päällä, mutta nyt elämä on asettunut rauhallisiin uomiinsa. Elämässä ei ole tärkeintä se, mitä siitä ehkä puuttuu, vaan se, mitä siinä on: työ, terveyttä, oma koti, ystävät, harrastukset.

- Olen tyytyväinen elämääni ja olotilaani. Asunto on maksettu, ja pystyn huolehtimaan itsestäni, Arja näpäyttää.

Arja on huomannut, että monilla saattaa olla taipumus pistää näppinsä yksinelävän elämään ja holhota häntä.

Vaikka nykyisen kielenkäytön mukaan yksin elävistä ihmisistä puhutaan sinkkuina, ei nelikymppinen Arja osaa sovittaa sinkku-nimitystä itseensä.

- Minä olen vanhanaikainen vanhapiika. Aina kun minua rouvitellaan, korjaan että olen neiti, kertoo Arja, vaikka myöntääkin, ettei neidittelykään ole aivan ongelmatonta.

Neiti-nimitystä tarvitaan useimmiten tilanteissa, joissa yksin eläminen korostuu haikeasti ja kipeästikin: iloisissa juhlissa, joihin sinkku - toisin kuin muut - joutuu menemään yksin.

- Saatan miettiä, menenkö vai jätänkö menemättä. Joskus yksin menemiseen pitää kerätä rohkeutta oikein kunnolla.

OLEN SIENESTÄNYT PIKKUTYTÖSTÄ ASTI

Juhlista ongelmattomimpia ovat sukujuhlat, joissa Arjalla on usein järjestelijän rooli. Se lankeaa hänelle, ravintola-alan koulutuksen saaneelle emännälle ja kahvilanpitäjälle kuin manulle illallinen.

- Tänäkin kesänä on tiedossa joitakin juhlajärjestelyjä. Mökillä on joskus muutenkin mukava pitää puutarhakutsuja.

Arjan kuuden viikon kesäloma kuluu pääosin suvun omistamalla kesämökillä lapsuuden kotipaikkakunnalla Juvalla. Paikallaan oleminen on hyvä keino karkottaa kiire.

- Enimmäkseen olen mökillä järven rannalla yksin ja kuuntelen hiljaisuutta. Hiljaisuus vetää nykyään puoleensa. Onkohan se sitä, että tulee vanhaksi, Arja pohtii.

Pelkkää oleilua ei mökkielämä kuitenkaan ole. Mökillä joutuu tarttumaan myös perinteisiin miesten töihin - kuten pilkkomaan polttopuita saunanlämmitystä varten. Miesten työt hoituvat Arjalta tarvittaessa.

Kesän edetessä kypsyvät mustikat ja vadelmat, joita Arja poimii talven varalle.

- Olen sienestänyt pikkutytöstä asti. Jos yksikin sieni löytyy, se on otettava talteen. Tatit pakastan, muut sienet suolaan.

Sadepäivien varalle on Arjalla varattuna erityispuuha: ensi jouluna lähetettävät noin sata joulukorttia saattavat hyvinkin valmistua kesäajan puhdetöinä.

NUORENA KUVITTELIN, ETTÄ JOSKUS MINULLAKIN OLISI PERHE

Vaihtelua mökkielämään tuovat sukulaisten tapaamiset. Aikuiselle sinkulle, joka vielä on nainen, asetetaan helposti erityisvelvollisuuksia käydä vanhempiensa luona ja pitää muutenkin yhteyksiä sukulaisiin. Kesällä yhteyksien pito hoituu kuin itsestään kesänvieton sivutuotteena.

Arjan kahdella nuoremmalla veljellä on yhteensä kolme 3-10-vuotiasta lasta, joista kahden kummi hän on. Kummilapset oikein odottavat, milloin täti lopulta tulee. Tyttökaverin lapsi on Arjan kolmas kummilapsi.

- Nuorena tyttönä kuvittelin, että joskus minullakin olisi perhe ja yhdeksän lasta, muistelee Arja ja muistaa jo kauan sitten ohi menneen vauvakuumeensa. Kuumeen ohimenemiseen saattoi auttaa havainto siitä, miten paljon lapset tarvitsevat aikuista.

- En ehkä jaksaisi olla lasten kanssa jatkuvasti. En tiedä, olisiko voimia enemmän, jos lapset olisivat omia.

Arjasta tuntuu, että muutama vuosi sitten puhjennut epilepsia sai lapsihaaveet haihtumaan mielestä lopullisesti.

Aivan yksinäistä ei kesänvietto muutenkaan ole, sillä siihen kuuluvat myös käynnit kesäteatterissa tai konserteissa Juvalla tai Mikkelissä ja käynti Retretin näyttelyssä.

Jo parikymppisestä Vantaalla asuneen Arjan ystävistä pääosa asuu pääkaupunkiseudulla. Siksi Arja pistäytyy lomansa aikana myös Tikkurilan-kotiinsa, vaikka haluaakin lomallaan unohtaa täkäläiseen elämänmenoon kuuluvan kalenteriin ja kelloon tuijottamisen.

LÖYSIN RUNOT KYMMENISEN VUOTTA SITTEN

Arjan ystäviin kuuluu sekä naisia että miehiä. Sinkkuus ei ole epätavallista etenkään Arjan naisystävien keskuudessa. Tyttökavereista vain kaksi on mennyt naimisiin, ja toinen heistäkin erosi varsin pian. Monilla sinkkuystävillä on kokemuksia seurustelusuhteista, Arjalla itselläänkin vuosien takaa.

Sinkkuuden lisäksi naisia yhdistää toisiinsa se, että useimmat työskentelevät perinteisissä naisammateissa lapsi-, nuoriso- ja diakoniatyössä, ravintola- tai pankkialalla.

Vuosien ajan reilun puolenkymmenen naisen joukolla oli tapana kokoontua vuorotellen toistensa luokse parantamaan maailmaa, juomaan viiniä ja puhumaan elämän iloista ja suruista.

Nyttemmin kokoontumiset ovat harventuneet, mutta yhteiset ulkonasyömiset ja teatteriretket yhdistävät.

- Kuulun Teatteri Kehä III:n ystäviin. Viimeksi teimme teatterimatkan Kotkaan. Siellä näimme Junnu Vainion musiikin pohjalta tehdyn näytelmän Tähti ja meripoika perinteisessä merimiesravintola Kairossa.

Teatterissa käymisen huippukokemuksia ovat viime ajoilta Esko Salminen Kauppamatkustajan kuolemassa ja Kurjat-musikaali.

- Olen nähnyt Kurjat-musikaalin kolme kertaa. Pentti Hietasen ääni on niin upea, että sitä kuuntelisi vaikka aina, Arja vakuuttaa. Hänen sydäntään sykähdyttää myös mieskuorolaulu.

Mökillä tai kotona klassista musiikkia kuunnellessaan Arja saattaa kaivaa esiin jonkun Maaria Leinosen runokirjan.

- Romaaneja tai muuta pitkää tekstiä en jaksa lukea. Runot olen löytänyt kymmenisen vuotta sitten. Niistä löytyy aineksia ajatuksille. Maaria Leinonen kirjoittaa ihmisistä ja elämästä.

Runojen ja musiikin ohella koti-iltaan luo tunnelmaa kynttilöiden polttelu, joka jatkuu syyskuun Arjan päivän jälkeen pitkälle kevättalveen.

- Kuutamoiltaisin ajattelen, en sano mitä. Mieli on romanttinen, vaikka ei aina uskoisi.