Sivun toiminnot

Yhteyden tunne on markkoja tärkeämpää

uutyhteyden.jpg

Suomen luterilaisen kirkon seurakunnilla on tällä hetkellä

190 virallista ja lukuisa joukko epävirallisia ystävyysseurakuntia. Vantaalla ystävyysseurakuntia on yhdeksän. Lähetysjuhlille oli kutsuttu edustajia näistä seurakunnista. Yhteisessä tapaamisessa todettiin, että taloudellinen apu merkitsee paljon, mutta olennaista ystävyydessä on keskinäinen yhteys.- Olemme saaneet Vantaan seurakunnilta avustusta kirkon korjaukseen. Ilman tätä apua kirkkoa ei olisi pystytty remontoimaan. Olemme kiitollisia avusta, mutta sen lisäksi iloitsemme erityisesti keskinäisestä yhteydestä. Aina kun meillä käy vieraita Vantaalta, se antaa meille lisää energiaa. Ystävyyssuhde merkitsee henkisesti paljon.Näin kertoo pienen unkarilaisen Salgótarjánin kaupungin luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Károly Deme. Hänen seurakunnassaan on vain 142 maksavaa aktiivijäsentä, pieni vähemmistö 50 000 asukkaan kaupungissa. Kommunistivallan vuodet jättivät jälkensä sekä kirkkorakennuksiin että ihmisiin: kirkot rapistuivat ja ihmiset ovat vieläkin kahden vaiheilla uskaltaako lähteä mukaan seurakunnan toimintaan.Pieniä, köyhiä ja kovia kokeneita ovat myös ystävyysseurakunnat Virossa, Latviassa, Inkerinmaalla, Venäjän Karjalassa ja Namibiassa. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että ystävyys olisi yksipuolista. Päinvastoin vantaalaisilla on ystäviltään enemmän saamista kuin annettavaa.- Ihmisten luottamus Jumalaan on kestänyt monet vaikeudet ja jopa vainon ajat. Se puhuttelee hengellisesti. Samoin koskettaa vieraanvaraisuus: vaikka on puutetta kaikesta, vieraille laitetaan pöytään parasta. Hyvä on havaita myös se, miten vähällä seurakunnat saavat paljon aikaan. Raha on tärkeää, mutta kirkon työ ei todellakaan ole siitä kiinni, pohtii Vantaan seurakuntien ystävyysseurakuntatoimikunnan sihteerinä toimiva yhteisen seurakuntatyön päällikkö Kaarina Ylönen.Latvialaisella Aluksnen seurakunnalla on ollut ystävyyssuhde Vantaalle kohta kymmenen vuoden ajan. Seurakunnan kirkkoherra Ilgonis Alpe kokosi Vantaan lähetysjuhlille 17 hengen ryhmän noin 200 seurakuntalaisestaan.- Saimme tältä vierailulta paljon. Vantaalaiset ovat avustaneet meitä kirkon korjauksessa, ja myös vierailuilla tuodut pienet lahjat ovat iso ilo. Tärkeintä ovat kuitenkin ne ihmissuhteet, joita tässä syntyy, arvioi Alpe.

------------------------------------

Yhdeksän ystävyysseurakuntaa

Vantaan seurakunnilla on kaksi yhteistä ystävyysseurakuntaa:

Aluksnen seurakunta Latviassa ja Salgótarjan Unkarissa. Lisäksi paikallisseurakunnilla Korsoa lukuunottamatta ovat omat ystävyysseurakuntansa. Korsossa ystävyysseurakunnan ottamista valmistellaan.Hakunilan ystävyysseurakunta on Nissi Virossa.

Hämeenkylällä on kaksi ystävyysseurakuntaa: Pyhän Mikaelin seurakunta Pietarissa ja Kaukolan seurakunta Laatokan ja Suomen rajan välissä.Rekolan ystävyysseurakunta on Vormsi Virossa.

Tikkurilasta pidetään yhteyttä Aunuksen seurakuntaan Karjalassa.

Vantaankosken ystävyysseurakunta löytyy Skuoritsasta Pietarin läheltä.Vantaan ruotsinkielinen seurakunta on luonut ystävyyssuhteen Opuwoon Namibiassa.Lisäksi seurakunnilla voi olla epävirallisia ystävyyssuhteita ulkomaille: esimerkiksi Hakunilasta pidetään yhteyttä Vancouveriin Kanadaan.Ystävyysseurakuntia avustetaan tänä vuonna seurakuntayhtymän budjetista 300 000 markalla.

uutyhteyden.jpg
uutyhteyden.jpg
Pauli Juusela
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook