Sivun toiminnot

Kirkkohistoriaa helpossa paketissa

uutkirkkohistoriaa.jpg

Erilaisissa kronikoissa ja kuka kukin on -tyyppisissä henkilöhistorioissa voidaan historiantutkimuksen tuloksia tuoda esille helposti pureksittavassa paketissa. Miksei siis myös kirkkohistoriaa? Pari viikkoa sitten ilmestyi lehtijuttutyyppisesti toimitettu versio Suomen kirkkohistoriasta. Jo aiemmin julkaistiin emeritus-piispa Kalevi Toiviaisen lista Suomen kirkon 50 vaikuttajasta.

Teoksen lähtökohtana on käsitys, ettei uskonto ole vain yksityisasia, vaan syvästi koko yhteiskunta- ja kulttuurielämään vaikuttava tekijä. Siksi suomalaisen kristikunnan vaiheita ei haluta tarkastella ahtaasti Turun tuomiokapitulin avaimenreiästä, totesi professori Eino Murtorinne Kristinusko Suomessa -kirjan julkistamistilaisuudessa.

Kristinusko Suomessa on kolmas osa Kristinuskon historia 2000 -sarjasta, jonka kaksi muuta, yleistä kirkkohistoriaa käsittelevää osaa ilmestyivät viime vuonna. Sarja on ensimmäinen suurelle yleisölle suunnattu ja uusimpaan tutkimukseen perustuva kirkkohistorian yleisesitys Suomessa.

Kristinusko Suomessa -kirjan tyylinä on asioiden esittäminen journalistisesti. Historian ilmiöt jaetaan isompiin artikkeleihin ja taustoittaviin tietolaatikoihin. Kuvien etsimisessä on nähty vaivaa, ja lisätietoja antavat taulukot, mukaanlukien täydellinen luettelo katolisen, luterilaisen ja ortodoksisen kirkon piispoista Suomessa.

Teoksen näkökulmissa on pyritty välttämään kirkkohistorian kuvaamista vain piispojen ja muiden vaikuttajapersoonien kautta. Sen sijaan kirjassa käsitellään kirkon ja uskonnollisten ilmiöiden vaikutusta yhteiskuntaan ja kulttuurielämään. Poikkeuksellista on sekin, että historiateos ulottuu rohkeasti aivan tähän päivään: uusimmat kuvat ja artikkelit kertovat kirkosta vuonna 2000.

Kristinusko Suomessa -kirja on otteeltaan ekumeeninen, eli siinä käsitellään rinnan sekä lännen että idän kirkkoja unohtamatta viime ja tämän vuosisadan vapaakirkollisia liikkeitä ja helluntailaisuutta. Kovin miehisestä historiasta on löydetty myös naisiin liittyviä ilmiöitä ja naisvaikuttajia.

Päätoimittaja Eino Murtorinteen lisäksi kirjan toimituskuntaan ovat kuuluneet dosentit Kaarlo Arffman, Mikko Malkavaara, Hannu Mustakallio ja Jussi Nuorteva sekä kustannusjohtaja Riitta-Liisa Kuosmanen. Kirjaa ei valitettavasti löydy tavallisista kirjakaupoista, vaan sitä myydään kustantajan asiakaspalvelun kautta.

Mikkelin eläkkeellä olevan piispan Kalevi Toiviaisen kirjaa Kirkon kaapin päällä lukiessa ei voi välttyä kiusaukselta pohtia, keitä vaikuttajalistalle on otettu ja keitä jätetty pois. Kirjaa lukiessa havaitsee helposti, että naisia on 50 suurimman nimen joukkoon löytynyt vain kuusi.

Tiettävästi Toiviainen pyrki etsimään listalleen muitakin naisia, mutta kirkkohistoria on ollut kovin miehistä puuhaa. Ainakin, jos lähdetään liikkeelle kirkon virallisesta organisaatiosta.

Toisaalta kysyä sopii, eikö listalle olisi sopinut esimerkiksi vankilatyön uranuurtajana kansainvälistäkin tunnustusta hankkinut Mathilda Wrede? Tai jos olisi haluttu painottaa 30-70-lukujen sijasta viime vuosia, niin oman lukunsa olisi voinut saada vaikkapa Helsingin yliopiston vararehtori Raija Sollamo (joka kirjassa toki mainitaan) tai mummonkammariliikkeen äiti, tamperelainen Maarit Tammisto.

Listat ovat kuitenkin aina makuasioita ja Toiviaisen kirja on kaiken kaikkiaan hyvä hakuteos, josta saa myös kohtuullisen käsityksen tämän vuosisadan kirkollisesta historiasta. Jonkinmoinen tyylirikko kirjassa on Toiviaisen tapa käsitellä omaksumastaan yleiskirkollisesta linjasta poikenneita vaikuttajia. Erityisesti Kalevi Lehtinen saa piispalta kovan kohtelun.

Pauli Juusela
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook