Kanootilla meloen

Vantaanjoki ja Keravanjoki ovat virkistyspaikkoja kesää kaupungissa viettäville. Kalastus on jokien eniten käytetty virkistysmuoto, mutta molemmilla joilla vietetään kesäpäiviä myös kanootilla jokea pitkin seikkaillen.

Simonkalliossa asuva Anniina Ali-Laurila tekee pitkiä vetoja melalla ja saa kaksipaikkaisen kajakin melkoiseen vauhtiin. Anniina aloitti melontaharrastuksen 15-vuotiaana Vantaankosken seurakunnan kanoottivaelluksella. Yhdeksän päivän vaellus opetti aloittelijan hallitsemaan kanoottiaan vaikeissakin olosuhteissa.

- Vaellus oli Saimaalla, ja siellä on tuulisella säällä melkoiset aallot. Sai tehdä töitä, että pääsi aallokossa eteenpäin ja sai kanootin pysymään pystyssä, Anniina muistelee.

Ensimmäisellä vaelluksella Anniina oppi melomisen tekniikan ja muut perustaidot niin hyvin, että kahdella seuraavalla kanoottivaelluksella Päijänteellä hän oli vaelluksen toisena ohjaajana.

- Retkeily- ja vaellusmelonta on hauskaa puuhaa. Hyvällä ilmalla voi meloa vähissä vaatteissa, ja päivämatkat ovat noin 10 kilometriä. Sateellakin melominen on mukavaa, vaikka meloja ja varusteet kastuvatkin jonkin verran. Silloin päivämatka jää viiteen kilometriin, kertoo Anniina.

- Nautin vaelluksella siitä, kun kaikki elämiseen tarvittava on rinkassa kanootissa, jota hallitsen omilla voimillani.

Anniinalla ei ole omaa kanoottia, mutta hän pääsee halutessaan melomaan kavereiden mökeillä tai vuokraamalla kanootin.

Vantaanjoki ja Keravanjoki ovat Anniinan mielestä ihanteellisia melontapaikkoja. Jokien rantatöyräät ja -pusikot ovat niin korkeat, että tuuli ei juuri pääse joenuomaan. Kesällä jokien vesi on matalalla ja joen virtaama niin vähäinen, että se ei häiritse melojaa.

- Vantaanjoella kanootin voi laittaa välillä rantaan ja ottaa vaikka aurinkoa tai syödä välipalaa, Anniina toteaa.

------------------------

Skeittipuistossa

15-vuotiaan Jesse Jokisen paras kesämaisema on Havukosken koulun viereinen skeittipuisto. Sen vanerirampit, asfalttiboksit, putket ja graffitit ovat kesällä Korson, Koivukylän, Hiekkaharjun ja Tikkurilan rullalautailijoiden ja temppuluistelijoiden kovassa käytössä.

- Tänä vuonna ollaan saatu uudet vanerit pikkuramppiin. Ajattele, vuosi sitten ne jo anottiin ja nyt vasta tulivat, päivittelee Jesse kaupungin byrokratian hitautta.

Skeittipuistossa saattaa Jesseltä vierähtää kokonainen päivä. Välillä hän vain pyöräilee parinkolmen kilometrin matkan kotiin Hiekkaharjuun syömään - ja sitten taas rullaluistimille temppuja tekemään.

Alkukesän sää on ollut epävakainen. Aamulla on aina ensin pitänyt katsoa taivasta: sataako vai ei? Yleensä skeittipuistossa on tungosta, mutta sateella paikka on tyhjä.

- Luistimien laakerit menee sateessa pilalle, ja märkä ramppi on vaarallisen liukas, Jesse kertoo.

Ellei ihan vaaralliselta niin hurjalta harrastus näyttää kuivallakin säällä. Temppuluistelussa liu'utaan vauhdilla erilaisiin skeittiradan bokseihin, kulmiin ja putkiin ja tehdään hyppyjä. Jesse itse kutsuu lajia bleidaukseksi. Mukavinta siinä on hänen mielestään vapaus; se että voi koko ajan keksiä itse uusia temppuja ja kehittää niitä yhdessä kavereiden kanssa.

- Harrastus tuntuu eniten polvissa, Jesse toteaa.

- Polvet on aina huonossa kunnossa. Uudet jutut syntyy mustelmien ja kolhujen kautta.

Entä suojavarusteet?

- Yleensä en käytä kypärää, paitsi silloin kun harjoittelen uusia temppuja. Polvisuojat meni rikki, eikä oo tullut hankittua uusia.

Ensimmäiset temppurullaluistimensa Jesse osti kolme vuotta sitten, ja vakavammin hän aloitti lajin harrastamisen toissavuonna.

- Mulle sopii rullaluistimet, koska pelaan talvella - ja kesälläkin - jääkiekkoa Kiekko Vantaan kasivitosissa. Luisteleminen on mulle helppoa.

Uusin kesäharrastus on pyöräily. Mutta sekin liittyy Jessellä temppujen tekemiseen. Viime sunnuntaina konfirmaatiojuhlaa viettänyt Jesse sai rippilahjaksi paripujotteluun tarkoitetun erikoismaastopyörän.

- Tehdään rata ja aletaan kavereiden kanssa harjoitella pyörätemppuja.

------------------------

Saunapolkua rantaan

Jaakko ja Kaija Haltia asustavat yli 150 vuotta vanhaa Bertaksen taloa Vantaan Piispankylässä. He astelevat kesäisin monta kertaa viikossa saunapolkua alas parinsadan metrin päässä virtaavalle Vantaanjoelle. Saunapolun päässä lämpiää tietenkin sauna - punainen, hirrestä vuonna 1945 rakennettu kylpemis- ja kesänviettopaikka.

Kovin monta yksityistä rantasaunaa isäntäväki ei tiedä kaupungissa olevan, Vantaanjoen varressa niitä on muutama. Haltioiden rantasauna on parinkymmenen metrin päässä rannasta, mutta silti kevättulva nostaa veden saunan rappusille. Saunan pihalle kuuluu Kehä III:n liikenteen ja lentokoneiden urbaani meteli, joka sekoittuu saunan vierellä laulavien rastaiden ääneen.

Sisältä sauna on melko tilava useammankin kylpeä. Rakentamisen aikaan sauna oli ahkerassa käytössä kesät talvet, kun isäntäväen lisäksi sitä käyttivät tilanhoitaja, karjakko ja muonamies perheineen. Nykyisin Bertaksen tilan pellot on vuokrattu eikä eläimiäkään ole.

Kesäisin Haltiat lämmittävät rantasaunaa ahkerasti, mutta joskus talvellakin, ja jouluksi rantasauna lämmitetään aina. Kesävieraat saunovat mieluusti erikoisessa kaupunkirantasaunassa.

- Vieraat ihmettelevät, ettei uskoisi näin läheltä Helsinkiä löytyvän tällaista saunaa ja maalaismaisemaa, kertoo Jaakko.

Tavallisimmat saunavieraat ovat lapset ja lapsenlapset, jotka jaksavat pulikoida pitkään Vantaanjoen savisen harmaassa, mutta muuten melko puhtaassa vedessä.

- Rantasauna on kuin pieni kesämökki. Otamme usein eväät mukaan ja vietämme täällä kesäpäiviä lasten kanssa. Kesäisin käymme saunalla myös aamu-uinnilla, kertoo Kaija.

- Emme ole jaksaneet raivata rantapusikoita. Ennen lehmät laidunsivat rannassa ja pitivät pusikot kurissa syömällä niiden lehtiä. Silloin joesta saatiin myös melkoisia kalansaaliita, kerran yksi lohikin, Jaakko muistelee .

- Parasta täällä on luonnonrauha aamuisin ja iltaisin, kun liikenteen meteli on hiljaisempi. Silloin satakielen laulu Vantaanjoen laaksossa on voimakas elämys.

------------------------

Puutarhamökillä

Sinikka ja Jussi Kantola viettävät koko kesän kaupungissa. Heille ei ole tullut mieleenkään lähteä kesällä muualle.

Kantoloiden kesäpaikka on Vantaan Lapinniityn puutarha-alueella, jossa heillä on pieni tontti ja mökki. Tonttia ympäröi kaunis norjanangervoaita. Portista pihalle astuttaessa joka puolella on kukkaloistoa, pensaita ja omenapuita.

Mökin toisella puolella on Sinikan oma pieni maailma, vihannesmaa ja kasvihuone. Sielläkin kasvit ovat ojennuksessa eikä penkeissä näy rikkaruohoja.

Kantoloilla on ollut puutarhamökki 12 vuotta. Alussa maa oli niin savista, että he jo meinasivat luopua koko touhusta, mutta tarttuivat kuitenkin lapioon ja tilasivat multaa. Vuosi vuodelta puutarha on tullut parempaan kuntoon.

- Olemme täällä "työsiirtolassa" toukokuun alusta lokakuun loppuun joka päivä. Välillä käydään kotona 25 kilometrin päässä, kertovat eläkkeellä olevat Kantolat.

Puutarhamökillä työt on jaettu tarkkaan.

- Minä rapsutan vihannesmaata ja puutarhaa välillä niin ahkerasti, että naapuri sanoi minun näyttäneen syksyllä ihan uupuneelta, hymähtää Sinikka.

Hänen ylpeydenaiheitaan ovat viinirypäleköynnös, valkosipuli ja purjo.

Jussi osallistuu vihannesmaan töihin sen verran että kääntää maan syksyllä ja tekee kohopenkit.

- Minä pidän mökkiä kunnossa ja rakennan tänne kaikenlaista tarvittavaa sekä huolehdin meidän omenapuista ja koko puutarha-alueen puista. Jos ei ole muuta rakennettavaa, niin teen puutarhakalusteita lasten perheille, kertoo Jussi mökkipuuhistaan Eivät Kantolat koko aikaa työntouhussa ole, vaikka kutsuvatkin paikkaa työsiirtolaksi.

- Mukavinta täällä on se, että saa olla koko ajan ulkona. Makaan keinussa ja kuuntelen satakielen, kiurun ja töyhtöhyypän laulua, katselen pilvien kulkua, lueskelen ja otan pienet torkut. Sitten on kiva pulahtaa Vantaanjokeen, kuvailee Sinikka lepohetkiään.

- Seuraamme myös lähialueen elämiä, jäniksiä, hirviä, peuroja ja supikoiria. Nautimme aamuauringon paisteesta ja ihan vaan oleskelusta. Televisiota emme ole tänne tuoneet, radio riittää hyvin, Jussi kertoo.

Sinikka tekee joka kesä uuden variksenpelättimen vihannesmaan keskelle. Tekijässä ja pelättimessä on sen verran yhdennäköisyyttä, että naapuri oli ihmetellyt, miten se Sinikka jaksaa raataa aamusta iltaan, ja vielä ilman silmälaseja - eihän hän näe tehdä mitään.

- Otin siitä onkeeni ja laitoin pelättimelle lasit päähän, ettei tarvitse naapurien ihmetellä, nauraa Sinikka.

Ja hyvin on pelätin muutenkin toiminut, sillä Kantolat korjaavat puutarhastaan melkoisen sadon. Omaa tilliä, persiljaa, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, purjoa, viipalekurkkua, mehuja ja omenaa, Kantoloilla syödään pitkälle talveen.

Juhannuksen Kantolat viettävät aina puutarhamökillään. Mökkikylän asukkaat järjestävät yhteisen juhannusjuhlan alueen kerhohuoneella. Siellä heitetään tikkaa, paistetaan makkaraa ja lettuja, ja lopuksi ovat juhannustanssit.