Sivun toiminnot

Kirkon kesäjuhlilla

Lestadiolaiset tapaavat suviseuroissa, herättäjäjuhlilla voi bongata körtin, evankeliumijuhlilla matkataan Jaappaniin

Jos rockfestarit, tangomarkkinat ja kansanmusiikkijuhlat kyllästyttävät, kannattaa valita matkakohteeksi hengelliset kesätapahtumat. Tosin niissäkin on tarjolla rokkia, kansanperinnettä ja ehkä jopa tangoa, saa syödä festariruokaa ja nauttia elämästä telttakylässä.

Hengelliset kesäjuhlat ovat perinne, joka vuodesta toiseen saa ihmiset liikkeelle. Kävijöitä eri herätysliikkeiden vuotuisiin kokoontumisiin odotetaan yhteensä toistasataatuhatta.

Suurin hengellisistä kesätapahtumista ovat vanhoillislestadiolaisten suviseurat. Tänä vuonna 30.6.-3.7. Petäjävedellä järjestettäviin juhliin odotetaan peräti 70 000 kävijää. Suviseurat on samalla Suomen suurin karavaanaritapahtuma, sillä juhlille saapuvien asuntovaunujen määrä liikkuu tuhansissa.

Vaikka suviseurat ovat periaatteessa avoimet kaikille, ne ovat hengellisten kesätapahtumien joukossa eniten sisäpiirin perhejuhlat. Lestadiolainen liike elää kirkon sisällä, mutta omassa porukassaan ja omaan opintulkintaansa nojaten. Suviseuroilla on yhä käytössä vuoden 1776 raamatunkäännös ja liikkeelle ominainen tapa, jossa seurapuhuja voi vaikka kesken puheen julistaa synnit anteeksi sitä kaipaavalle.

Samana viikonloppuna suviseurojen kanssa Elimäellä järjestettävät evankeliumijuhlat on evankelisen herätysliikkeen suurtapahtuma, jonne odotetaan noin 15 000 kävijää.

Evankeliumijuhlien teemana on Yhdessä. Viime vuonna juhlien yhteydessä kiisteltiin naispappeudesta, mutta tänä vuonna pääosassa lienee Japanin lähetyksen juhlavuosi. Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys on tehnyt lähetystyötä Japanissa sadan vuoden ajan, ja sitä juhlistaa mm. lähetysmusikaali Jaappaniin, oi Jaappaniin.

JUURISTA VOIMAA

Lestadiolaisten jälkeen suurin kesäjuhla ovat herättäjäjuhlat, jotka pidetään tänä vuonna Nurmossa 7.-9.7. Nurmolla on perinteitä heränneiden eli körttien kesäjuhlista, sillä ensimmäiset juhlat pidettiin paikkakunnalla jo vuonna 1896 ja tämänkertaiset ovat jo viidennet. Järjestäjät odottavat juhlille jopa 50 000 vierasta.

Körttipukua eli viime vuosisadan talonpoikien juhla-asua näkee herättäjäjuhlilla enää harvoin, mutta körttihuivia pitävät monet nuoretkin. Körttipastilli on juhlien virallinen makeinen, ja kirjahyllyyn voi juhlilta hankkia Thomas Wilcoxin klassikon Kallis hunajan pisara.

Kansan raamattuseura juhlii myös heinäkuun toisena viikonloppuna. Sota-ajan herätysten seurauksena syntynyt liike katsoo päässeensä jo siihen ikään, että kesätapahtuman teemaksi on valittu Juurista voimaa. Sanan suvipäivät -niminen tapahtuma pidetään liikkeen syntysijoilla Lohjan Vivamossa, jonne odotetaan 6 000-8 000 kävijää.

Saman viikonlopun eli 7.-9.7. juhlasumaan kuuluvat myös Jämsän Himoksessa pidettävät Kansanlähetyspäivät. Kansanlähetyksessä korostetaan kotimaan herätyksen ja ulkomailla tehtävän lähetystyön kytkeytymistä yhteen. Kesäjuhlille odotetaan 7 000 vierasta.

Maamme vanhimmalla ja pienimmällä herätysliikkeellä rukoilevaisuudella on kahdet kesäjuhlat, koska tämä länsisuomalainen liike on jakautunut mm. naispappeuskysymyksen vuoksi. Osa liikettä kokoontuu 4.-16.7. Laitilassa ja toinen puoli 21.-23.7. Raumalla.

Tiukasti raamatullisuuttaan korostava Suomen raamattuopiston säätiö viettää hengellisiä syventymispäiviään Helsingissä 24.-27.8. Sitä ennen ehtivät kokoontua Pyhän Hengen uudistusta korostavat karismaatikot eli Hengen uudistus kirkossamme -liike Nurmeksessa 4.-6.8.

GOSPELIA JA KLASSISTA

Hengellisillä kesäjuhlilla olennainen osa on musiikki: herätysliikkeiden perinteisten virsien ja laulujen lisäksi ohjelmistossa on monen lajin konsertteja. Kirkollisten kesäjuhlien joukossa on lisäksi myös varsinaisia musiikkitapahtumia.

Esimerkiksi Joensuussa järjestetään 21.-23.7. Gospelfestivaali, jossa esiintyvät mm. Rod of Moses, Terapia, Bass'n Helen ja Nina Åström. Juhlille odotetaan 10 000 nuorta.

Klassisen musiikin puolelta perinteikkäitä tapahtumia ovat Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat 30.7.-6.8. ja Lahden kansainvälinen urkuviikko 31.7.-6.8. Lohtajan erikoisuus on Kalastaja-ooppera, joka lohtajalaisten mukaan on ensimmäinen Kristuksesta kertova ooppera koko maailmassa.

Oman vantaalaisen lisän kesän antiin tuo 5.-12.8. järjestettävä Barokkiviikko. Riemuvuoden 2000 kunniaksi viikko keskittyy tänä vuonna hengelliseen musiikkiin ja sen historiassa sukelletaan barokkiakin kauemmas.

Pauli Juusela
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook