KIRJAPINOJA LOJUU LATTIALLA. Pahvilaatikoita on siellä ja täällä. Muuttotynnyrit seisovat tyhjennettyinä työhuoneen lattialle.

Kokoan kirjahyllyä vasara kädessä. Rouva lajittelee tavaroita; tuossa on varastoon meneviä, nuo tuolla myydään kirpputorilla. "Mul on aina ollut kulkurin pumppu", laulaa Edu Kettunen cd:ltä olohuoneen puolella.

Olemme muuttaneet. Palasimme ensimmäiseltä työkaudeltamme lähetystyöstä Senegalista, Dakarin ja Saint-Louis'n kaupungeista. Elämä afrikkalaisessa kaupungissa ehti tulla meille tutuksi kolmessa vuodessa - sikäli kuin afrikkalaiseen miljoonakaupunkiin ehtii tutustua edes yhden ihmiselämän aikana.

DAKAR ON KAUPUNKI, joka vaatii asukkailtaan ristiriitojen sietokykyä. Joskus vähän liikaakin. Minut yritettiin ryöstää siellä neljä kertaa. Ja silloin oli turha mennä selittämään, että lähetystyöntekijän elintasossa on ero verrattuna vaikkapa länsimaisiin liikemiehiin, kehitysyhteistyöntekijöihin tai diplomaatteihin.

Muutamme, koska Tikkurilan seurakunnasta avautui minulle rippikoulupapin paikka. Paluu Senegalista Suomeen merkitsee meille muutakin kuin maantieteellistä muutosta, kyseessä on myös iso kulttuurinen muutos.

Dakarissa työkielemme oli ranska, Saint-Louis'n seurakunnan kieli oli wolof. Tikkurilassa puhutaan selvää suomea. Dakar on kulttuurien ja uskontojen mosaiikki, Saint-Louis taas vahvasti islamilainen kaupunki. Vantaakin on kansainvälinen kaupunki - ja muuttuu yhä monikulttuurisemmaksi.

SENEGALISSA KRISTILLINEN KIRKKO on inhimillisesti heikoilla. Kristityt ovat siinä viitekehyksessä olemattoman pieni vähemmistö. Siinä oli suomalaiselle kansankirkon papille haastetta. Hyväksyä kirkon marginaalinen asema ja nähdä siinä tulevaisuuden mahdollisuus. Hyväksyä se, että tärkeintä on kirkon läsnäolo siinä yhteiskunnassa.

Muutos merkitsee meille mahdollisuutta oppia näkemään Suomen elämää taas uudesta näkökulmasta. Minä voin istua tietokoneen ääressä pohtimassa muutoksen merkitystä. Senegalilaisten elämässä muutos on taas yleensä hyvin konkreettinen ja itsestä riippumaton asia; eräänä sadekauden aamuna yksi työyhteisömme jäsen töihin tullessaan kertoi, että hänen kodissaan oli yöllisen rankkasateen jäljiltä polviin asti vettä.