Lähetysjuhlat onnistuivat yli odotusten
Vantaan lähetysjuhlista tuli kaikkien aikojen juhlat. Tikkurilan urheilupuistoon kerääntyi yli 17 000 ihmistä, eli väkeä oli enemmän kuin odotettiin ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin lähetysjuhlilla. Juhlakansan joukossa oli kauempaa tulleiden lisäksi runsaasti väkeä myös pääkaupunkiseudulta.
Suomen lähetysseuran kotimaisen osaston johtajan Markku Laineen mukaan sää oli vastaus rukouksiin. Samoin talkootyön ihme: torstai-iltana näytti vielä siltä, että talkoolaisia on vain 500, mutta talkoolaisille jaettujen paitojen loppuessa kävi ilmi, että heitä tulikin noin tuhat.
Talkooväen joukossa oli runsaasti myös muita kuin luterilaisia. Erikseen järjestäjät kiittelivät paikallisen helluntaiseurakunnan panosta.
Vantaan juhlia luonnehtikin voimakas ekumeeninen henki, joka huipentui sunnuntain Ykseyden hengessä -päätösjuhlaan. Helluntai, kristillisen kirkon syntymäpäivä, tuntui todelliselta juhlalta, kun ekumeeninen suurkuoro lauloi ja eri kirkkokuntien edustajat rukoilivat yhdessä.
Markku Laineen mukaan Vantaan juhlia kuvasi myös poikkeuksellisen vahva hengellinen anti. Puheenvuoroissa lähetystyö nähtiin kirkon ydintehtävänä, joka alkaa jo kotiovelta ja jossa jokaisella on paikkansa.
- Sen rakkauden tähden, jota Jumala on osoittanut maailmaa kohtaan, vetoan teihin: älkää hävetkö käyttää sanaa lähetystyö, missio. Jos häpeämme tätä sanaa, häpeämme sitä mitä Kristus on. Meillä on kaikki syy olla mukana lähetystyössä, olla Jumalan suunnitelman ja toivon maamerkkejä, kiteytti Luterilaisen maailmanliiton pääsihteeri Ishmael Noko.
Miten lähetyskutsu sitten otettiin vastaan? Piispa Eero Huovinen siunasi lauantaina kentälle 15 uutta työntekijää. Vaikka lähtijöistä on viime vuosina ollut pulaa, niin nuorten parissa uutta intoa tuntuu taas löytyvän.
- Meitä tuli tänne Seinäjoelta bussilastillinen nuoria. Itselleni nämä ovat jo kuudennet lähetysjuhlat. Lähetystyöhön lähteminen kiinnostaa kovasti. Minusta lähetystyössä on kyse ihmisten auttamisesta. Itse haluaisin tehdä työtä lasten parissa, kertoi nuorten juhlille osallistunut 19-vuotias tämän kevään ylioppilas Johanna Jolkkonen.
Entä Vantaalla? Ainakin juhlien päätoimikunnan puheenjohtaja Ilkka Turkka uskoo juhlien tuoneen pysyvän piristysruiskeen sekä lähetystyöhön että ekumeniaan Vantaalla.
