ANNA MINUN OLLA LAPSI
Pieni lapsi on täysin vanhempiensa armoilla. Tapio Ahokallio haluaa herättää lapsen kymmenellä käskyllä vanhempia kantamaan vastuunsa äiteinä ja isinä, niin että lapset saisivat olla lapsia.
Vanhemmatkaan eivät voi olla täydellisiä
Erityislastentarhanopettaja Raija Mannermaa sanoo voivansa allekirjoittaa käskyistä jokaisen. - Sen sijaan kirjassa annetut lisäselitykset käskyihin tökkivät osittain. Ne ovat liian mustavalkoisia. Raija Mannermaalle tuli selityksiä lukiessa tunne, että
noin johdonmukaisesti ihminen toimisi, jos olisi täydellinen. Mutta kun ei ole. - Herkkä ihminen lähtee syyllistymään tällaisen tekstin edessä. Itse ajattelen, että elämä ei ole noin yksioikoista. Uskon vakaasti, ettei peli ole menetetty, vaikka ihminen tekeekin virheitä vanhempana ja kasvattajana.Itse käskyt ovat Raija Mannermaan mielestä osuvia. Monet kokevat itsensä vanhempina epävarmoiksi, ja Lapsen kymmeneen käskyyn vanhemmilleen on kiteytetty hyvin vanhemmuuden perusasiat.- Jos joku käskyistä täytyy nostaa esiin, niin ehkä tärkeimmät ovat kolmas ja kymmenes. Ajan antaminen lapselle on asia, josta on hyvä muistuttaa vanhempia. - Kymmenes käsky liittyy osittain samaan asiaan, sillä vanhemmat saattavat mennä siihen helppoon, että alkavat lievittää huonoa omaatuntoaan tavaroiden ostamisella. Lapsi ei tarvitse rahaa ja tavaroita, vaan äitiä ja isää. Ostamisen sijasta vanhempien tulisi lähteä tietoisesti järjestämään aikaa lapsilleen.
Lapsi tarvitsee aikuiselta aikaa
Kahden kouluikäisen pojan äiti Elli Hytönen-Jäntti pitää
Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen -kirjasta hyvänä kokonaisuutena. Pienen pohdinnan jälkeen hän nostaa niistä esiin kaksi, viidennen ja kolmannen.- Suomalainen kasvatus on perinteisesti ollut paljolti moitteita, vähättelyä ja uhkailua. Viides käsky kertoo, miksi vanhempien tulisi pyrkiä enemmän kannustavaan kasvatukseen. - Kolmas käsky tuo mieleeni uutisen, jonka mukaan eurooppalaisista vanhemmista suomalaiset viettävät vähiten aikaa lastensa kanssa. Kuitenkin aika on se, mitä lapset meiltä tarvitsisivat. Ei lapsen kanssa tarvitse koko ajan tehdä jotakin, mutta on tärkeää, että aikuinen on kotona ja lapsen saatavilla. - Suomalaislapset joutuvat olemaan aivan liikaa yksin. Kun työn väsyttämät vanhemmat tulevat kotiin, he monesti vielä ostavat omaa rauhaa antamalla lasten mankumiselle periksi tai ojentamalla rahaa ja antamalla lasten olla liian myöhään ulkona. Elli Hytönen-Jäntti näkisi hyväksi, että Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen -kirjasen saisi kaikille suomalaisille vanhemmille ja kasvattajille. - Sen voisi laittaa äitiyspakkauksen mukaan tai seurakunnat voisivat ojentaa sen kastelahjana tai kirjasta voisi hankkia päiväkoteihin vanhemmille jaettavaksi.
Lapsille annetaan liian paljon periksi
Kolmentoista ikäinen Hanna Haapanen luki Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen ja totesi niissä olevan paljon asiaa.- Tärkeimmät ovat ensimmäinen ja kymmenes käsky, hän sanoo.
- Lapsen voi hylätä muullakin tavoin kuin jättämällä hänet kokonaan. Sekin on hylkäämistä, ettei vanhemmalla ole aikaa lapselleen tai ettei hän pidä huolta lapsestaan, vaikka periaatteessa elää hänen kanssaan.- Lapselle ei myöskään pidä antaa kaikkea, mitä hän haluaa.
Jos lapsi aina saa kaiken, hän ei opi näkemään itse vaivaa asioiden eteen eikä odottamaan.Toisen ja kuudennen käskyn kanssa Hanna ei ole ihan samaa mieltä.- Kyllä lapselle täytyy sanoa, mitä ei saa tehdä. Jos aikuinen jättää moittimatta, kun lapsi käyttäytyy tyhmästi tai tekee väärin, lapsi oppii, että elämässä voi tehdä ja sanoa, mitä mieleen juolahtaa. Sellaiset ihmiset eivät ole ympäristön kannalta kovin mukavia. Vanhemman tehtävä on opettaa lapsi myös yhteiselämään toisten ihmisten kanssa.- Avioeroista olen sitä mieltä, että lapsen kannaltakin on parempi erota, kuin jatkaa huonoa yhteiselämää, jossa riidellään paljon.Minkälaista on mielestäsi lasten ja vanhempien yhteiselämä
nykyään?- Lapsille annetaan aika paljon periksi ainakin kaikissa minun tuttavaperheissäni. Toisissa perheissä on vähän tiukempaa, mutta missään ei ole erityisen ankaraa. - Esimerkiksi kotiintuloajoissa, viikkorahoissa ja tavaroiden hankkimisessa lapset saavat aika pitkälle, mitä haluavat. Ehkä vanhempien pitäisi vaatia vähän enemmän, että lapset tekisivät töitä sen eteen, mitä saavat. Siitä on lapselle isona hyötyä, jos hän oppii, ettei kaikkea saa valmiina ja ilmaiseksi.- Vanhempien pitäisi vaatia lapsiltaan enemmän myös esimerkiksi kouluasioissa. Jotkut kavereistani eivät tee koulun eteen mitään, koska kukaan ei valvo heitä. Kyse ei ole siitä, etteivät he osaisi, mutta he ovat välinpitämättömiä. Vanhempien pitäisi seurata lastensa koulunkäyntiä.- Muuten minun tutuissani lasten ja aikuisten välit ovat aika hyvät. Pikkuriitoja tietysti tulee, mutta kuitenkin perheissä pystytään puhumaan asioista ja ihmiset välittävät toisistaan.
Lapset saavat liikaa vastuuta liian aikaisin
Tapio Ahokallio kirjoitti Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen alunperin yövalvomisten väsyttämän perheenisän selkäytimestä leikkikoulun julkaisuun. Käskyt lehahtivat lentoon. Ne ovat kiertäneet lehdissä, koulutusmateriaaleissa, huoneentauluina. Viime syksynä Radio Ylenaikaisen toimittaja haastatteli Ahokalliota, joka kertoi, mitä kukin käsky voisi käytännössä tarkoittaa. Nyt käskyt selityksineen on julkaistu kirjasena.- Käskyjen tärkein viesti on vastuu. Pieni lapsi on täysin vanhempiensa armoilla, hän voi vain ottaa vastaan sen, mitä aikuiset tekevät. Haluan herättää vanhempia tajuamaan vastuunsa lapsen elämästä. Nyky-yhteiskunnassa on paljon tekijöitä, jotka huomaamatta vievät ihmiseltä oikeuden vastuuseen, Tapio Ahokallio sanoo.Hän näkee vastuun osaksi ihmisarvoa. On ihmisarvon riistämistä
selittää vastuu pois ihmisen menneisyydellä tai muilla oman valinnan ulkopuolisilla tekijöillä.- Tottakai valintojen takaa löytyvät syyt on tärkeä ymmärtää, mutta ymmärtäminen ei poista ihmisen omaa vastuuta valinnoistaan.
ON HYVÄ PYSÄHTYÄ MIETTIMÄÄN
Tapio Ahokallio toteaa, etteivät vanhemmat välttämättä pohdi valintojaan ja valinnoista syntyviä kasvatuslinjoja. - Vanhempien kannattaisi kuitenkin pysähtyä miettimään jonain rauhallisena hetkenä, minkälaisia linjoja arjen teoista syntyy. Toivon, että kymmenen käskyäni voisivat olla apuna pohdinnoissa. - Jos emme koskaan mieti valintojemme syitä ja seurauksia, ratkaisut tulevat tilanteiden päällä ollessa selkäytimestä. Ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa tietoisesti tekoihinsa. Se on yksi ihmisyyteen sisältyvä vapaus. Myös arvot ovat asia, jota Ahokallion mukaan kannattaisi pysähtyä aika ajoin pohtimaan.- Minkälaisia asioita minä haluan edistää elämässäni, mitä
tavoittelen, mikä on tärkeysjärjestykseni? Arvovalintani heijastuvat lapseni elämään, koska hän on riippuvainen niistä. Arvotyhjiötä ei ole, jokainen toteuttaa joka tapauksessa omia arvojaan, olivatpa ne pohdittuja tai ei. Ajankäyttö on hyvä esimerkki: onko minulle tärkeää olla lapseni kanssa vai käytänkö aikani muuhun.
MONIARVOINEN IHMINEN ON RIKKINÄINEN IHMINEN
On kulunut 21 vuotta siitä, kun Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen ensi kerran julkaistiin. Miten maailma on muuttunut näiden vuosien aikana?- Moniarvoisuus on suurempaa kuin koskaan ennen, jopa siinä
määrin että valintojen kaaos uhkaa jo aikuisten henkistä eheyttä. Suomalaisista yli 30 prosenttia saneeraa itsensä psyykkisistä syistä ennen aikaiselle eläkkeelle.- Moniarvoisuus yhteiskunnassa on hyvä asia, se on osa ihmisen vapautta. Mutta moniarvoinen ihminen on rikkinäinen ihminen. Ihmisen on löydettävä yksilönä oma arvoprofiilinsa, oma suhteensa elämän perusarvoihin, jotta hän voi hyvin. Lastenkasvatukseen moniarvoisuus on Ahokallion mukaan tuonut erilaisten käsitysten kakofonian. Kun vanhemmat ovat ymmällä, he sysäävät lapsilleen liikaa vastuuta liian aikaisin. - Lapsi, joka joutuu tekemään liian varhain itseään suurempia valintoja, menettää lapsuutensa. Monesti vanhemmat valitsevat sillä myös helpoimman vaihtoehdon, sillä rajojen asettaminen on välillä työlästä. Lapsi testaa rajat vakuuttuakseen niiden olemassa olosta, ja siinä vanhemmilta vaaditaan lujuutta.
ILMAISEMATTOMAT TUNTEET AIHEUTTAVAT PAHAA OLOA
Kielto on erinomainen kasvatuskeino oikeassa tilanteessa.
Tutkimuksessa on todettu jopa, että kielto "Et saa käyttää huumeita" on selkeä huumeiden käyttöä ennaltaehkäisevä tekijä.Tapio Ahokallio haluaa lastenkasvatuksessa korostaa myös tunteiden nimeämisen tärkeyttä. - Jos lapsi ei ole oppinut tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan, hän ei pysty käsittelemään niitä. Ristiriitatilanteissa hän turvautuu nyrkkeihin, koska hänellä ei ole sanoja. Ilmaisemattomat tunteet aiheuttavat lapsessa pahaa oloa ja virittävät häntä päihteiden käyttöön. Päihteiden tuoma rentoutuminen suo hetkellistä huojennusta pahaan oloon.- Tunteensa tunnistava lapsi kasvaa ihmiseksi, jolla on kyky empatiaan, toistenkin tunteiden ymmärtämiseen. Hänelle kehittyy tunneälyä, ja hänellä on kyky tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.
----------------------------------
Lapsen kymmenen käskyä
vanhemmilleen
Ensimmäinen käsky
Minä olen vasta lapsi, sinun kauttasi olen olemassa. Älä
hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.
Toinen käsky
Älä turhaan moiti minua, sillä mitä enemmän minua moitit, sitä vähemmän sinun sanasi minulle merkitsevät.
Kolmas käsky
Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikasi, niin jaat sydämesi, ja jollet minua rakasta, ei minusta koskaan tule ihmistä.
Neljäs käsky
Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, jotta myös hän oppisi kunnioittamaan elämää sekä itsessään että muissa olennoissa.
Viides käsky
Älä tapa tunteitani, ajatuksiani ja yrityksiäni vähättelemällä, välinpitämättömyydellä, uhkailulla tai pilkkaamalla, sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria, etkä sinäkään osannut pienenä kaikkea.
Kuudes käsky
Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä eniten.
Seitsemäs käsky
Älä varasta elämääni asettamalla kannettavakseni sinun täyttymättömiä
toiveitasi, kaunojasi tai harhojasi, sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.
Kahdeksas käsky
Älä anna väärää todistusta todellisuudesta tyrkyttämällä
omaa katsomustasi, sillä minun tulee saada uskoa vaikket sinä uskoisi, toivoa, vaikket sinä toivoisi, sillä varsin pian minä tulen huomaamaan, ettet sinä ole kaikkitietävä, eikä se sinun arvoasi vähennä, jos olet antanut minulle mahdollisuuden.
Yhdeksäs käsky
Älä himoitse asioita, jotka eivät ole sen arvoisia, sillä
sinun halusi eivät voi olla vaikuttamatta minun elämääni.
Kymmenes käsky
Älä anna minulle kaikkea mitä minä haluan, sillä vapaamielisyytesi on niin usein vain välinpitämättömyyttä, anteliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevaisuutesi ihanteitten sortumisesta syntynyttä voimattomuutta, taipuvaisuuteesi laiskuutta, juostavuuteesi periaatteettomuutta ja mukavuudenhalua
