ILTA HUUMENUORTEN KANSSA, käynti kirkon ylläpitämässä vanhainkodissa, vierailu taolaisessa temppelissä, jumalanpalvelus koulussa trooppisen sateen rummuttaessa kattoa. Paikallinen pastori saarnaa elämänuskoa seurakunnalleen. Ihmiset ovat jännittyneitä uudesta historiallisesta tilanteesta: Hongkong on muutama päivä sitten siirtynyt Kiinalle.

Yksi elämäni mieliinpainuvimmista kokemuksista oli osallistuminen Luterilaisen maailmanliiton kokoukseen Hongkongissa. Ennen kokousta oli neljä päivää aikaa tutustua kaupunkiin, suomalaisten lähetystyöntekijöiden arkeen, kristityn vähemmistön elämään idän uskontojen ja materialismin puristuksessa. Itse kokouksessa sai kokea yhteyttä yli kulttuuri- ja maantieteellisten rajojen - olemme erilaisia, mutta saman asian äärellä.

JOS ENNEN AJATTELIN niin päin, että lähetystyö on sitä, että täältä lähdetään viemään jotakin jonnekin kauas, niin tuon matkan jälkeen olen ajatellut toisin päin. Me itse asiassa saamme paljon enemmän kuin viemme. Tai saisimme, jos kirkossa osattaisiin hyödyntää kaikki yhteydet, kulttuurivaikutteet ja uskonkokemus, jota lähetyskentiltä on saatavissa.

Kun Suomessa puhutaan siitä, että jumalanpalvelus on "Jumalan kansan juhla", niin Afrikassa ja Aasiassa tuo juhla on todella koettavissa. Ilo yhteydestä, ilo pelastuksesta, jano kuulla, halu osallistua ja jakaa toisillekin - kaikki on tuoretta. Näitä uusia tuulia voitaisiin Suomeen tuoda enemmänkin esimerkiksi kutsumalla tänne työntekijöitä ulkomailta muutenkin kuin vain vieraileviksi tähdiksi juhlille.

LÄHETYSTYÖN KAUTTA TULEE konkreettiseksi se, että kirkko on maailmanlaajuinen yhteisö. Esimerkiksi Vantaan seurakunnilla on yhteyksiä peräti 25 eri maahan, mutta otetaanko noista yhteyksistä kaikki irti?

Tämänkertaisilla lähetysjuhlilla ylitetään rajoja monella tapaa: juhlat ovat ekumeeniset ja ylittävät myös kielirajat. Hyvä, että riemuvuoden 2000 kunniaksi muistetaan, että lähetystehtävä on yhteinen.