Sivun toiminnot

Pala henkilökohtaista

JOSKUS KÄNNYKKÄÄN PUHUJA saa ulkopuolisen kuulijan höristämään korviaan. Näin kävi, kun väkeä täynnä olevassa junassa nuori nainen soitti monta puhelua ja kertoi yhä uudelleen koko nimensä, henkilötunnuksensa ja vielä pankkitilinsä numeronkin.

Puheluiden syykin selvisi: pankkikortti ja muutama muukin kortti olivat hukassa ja kenties väärissä käsissä. Samalla puoli vaunullista ihmisiä oppi useaan kertaan kerratut tiedot ja muistaa ne kenties vielä monen päivän päästä.

Kummasta on enemmän hyötyä tai haittaa - korttien ja tilien nopeasta kuolettamisesta vai henkilötietojen jakelemisesta epämääräiselle ihmisjoukolle? Onko meiltä kännykkään puhujilta häviämässä yksityisyyden taju?

Kännykkäkulttuurin tutkija Timo Kopomaa on kiinnittänyt huomiota siihen, miten kännykkä on muuttanut julkisen ja yksityisen tilan suhdetta ihmisen elämässä. Ihmiset käyttävät kännykkää luontevasti - ja melkein missä tahansa - hyvinkin yksityisten asioiden ja ihmissuhteiden hoitamiseen.

Kopomaa ei kuitenkaan puhu yksityisyyden häviämisestä vaan henkilökohtaisen alueen kasvattamisesta julkisessa tilassa. Bussissa kännykkään puhuva ottaa siis palan julkista tilaa omaan käyttöönsä.

Kopomaan mukaan kännykkään puhuminen "omassa rauhassa" vaatii puhujan ympärille halkaisijaltaan parimetrisen tilan. Ruuhkabussissa puhuminen on esimerkki siitä, ettei noin suuren tilan varaaminen onnistu aina ja joka paikassa.

Puhumistilanteen rauhoittamiseksi puhuja saattaakin ottaa avuksi kehon kielen: Hän kääntyy itseensä niin, että edessä on paljon tilaa ja takana vähän. Meluisissa ja kaikuvissa tiloissa hän saattaa kääntää toisille selkänsä.

Timo Kopomaan mukaan kännykkä tarjoaa kodin ja työpaikan ulkopuolella kolmannen "paikan", joka ei sijaitse missään, vaan voi koko ajan siirtyä paikasta toiseen. Siksi kännykän käyttäjä on entistä vapaampi liikkumaan ja viettämään aikaa kaduilla ja kuppiloissa. Onhan hän samalla kenen tahansa tavoitettavissa, jokseenkin missä asioissa tahansa, aina ja kaikkialla, niin kuin mainoksetkin lupaavat.

Timo Kopomaa: Kännykkäyhteiskunnan synty. Gaudeamus 2000.

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook