- Ajattelin kauan, että miten minä, tämmöinen alakuloon taipuvainen, muistelee rovasti Päivö Parviainen lähetystyöhön lähtöään 40-luvulla.

Mies lähti Kiinaan eikä tiennyt, mitä oli tulossa. Tulivat sisällissota ja vallankumous - muut lähtivät, mutta Päivö Parviainen ei saanut pakatuksi laukkujaan. Hän halusi jäädä katsomaan, kuinka paikallisten käy.

Vasta vuonna 1953 Parviainen päätti palata Suomeen, kun kiinalaiset kristityt oma-aloitteisesti totesivat, että heille olisi helpompi, jos Parviainen lähtisi.

Kun rovasti Päivö Parviainen, 88, astuu riemuvuoden 2000 lähetysjuhlaportista Vantaan Tikkurilassa, on kulunut 46 vuotta hänen palaamisestaan lähetystyöstä Kiinasta. Suomen lähetysseuran kesäjuhlat pidettiin myös vuonna 1954 pääkaupunkiseudulla, silloin Helsingissä.

Takana olivat tuolloin mielenkiintoiset, jos yksinäisetkin vuodet ilman muita suomalaisia lähettejä keskellä Kiinan vallankumousta. Yhteydet Suomeen, joka ensimmäisten joukossa tunnusti Kiinan kansantasavallan, kuitenkin pelasivat, ja Parviainen lähettikin uutisia säännöllisesti kotimaahan.

Takana olivat myös kuukauden lepo Hongkongissa sekä puolen vuoden kotimatka läpi Egyptin, silloisen Transjordanian, Israelin, Kreikan, Italian, Sveitsin, Saksan, Tanskan ja Ruotsin.

- Hongkongin-laivasta jäin Port Saidin satamaan. Egyptissä tutustuin muun muassa pyramideihin, Parviainen tarinoi.

- Pyramidin sisempiin osiin oli kontattava kapeaa käytävää. Yhdestä aukosta en enää sopinut, koska olin lihonut ja päälläni olivat talvivaatteet. Niinpä jouduin peruuttamaan ulos.

- Matkustin hitaasti. Ateenassa olin hammashoidossa. Tukholmassa tapasin lähetyskokoukseen saapuneita. Sitten oli pakko tulla kotiin, Parviainen sanoo silmät vilkkuen.

RAKKAUSKIRJEITÄ KIINASTA TANSANIAAN

Parviainen saa kaiken kuulostamaan sujuvalta, vaikkei siihen tieten tahtoen pyrikään. Välillä hän laittaa kätensä ristiin ja virkkaa lauseen, pari ystävälleen yläkertaan. Rakkaalle Eeva-Annikilleenkin, jonka kanssa Päivö vihdoin vuonna 1964 saattoi avioitua, Parviainen kertoo sanoneensa:

- Minulle Jeesus on ystävä numero yksi ja sinä olet numero kaksi. Toivottavasti ajattelet samoin.

Siihen mennessä he olivat kulkeneet yhdessä ja erikseen jo pitkän tien. He olivat käyneet lähetyskurssin vuosina 1945-46 ja matkanneet monien kurssitoveriensa tapaan Ruotsin ja Yhdysvaltojen kautta lähetystyöhön Kiinaan.

He olivat kirjoitelleet ne pitkät vuodet, kun Eeva-Annikki oli lähtenyt Kiinasta ja siirtynyt työhön Tansaniaan, silloiseen Tanganjikaan. Myös sen ajan, kun Päivö Parviainen lähti Kiinasta Suomeen palattuaan jälleen lähetystyöhön ja oli vuosina 1956-62 aloittamassa Suomen lähetysseuran Taiwanin-työtä. Loppuvuodesta 1962 he vihdoin jälleen tapasivat.

Edessä olivat vielä yhteiset vuodet niin Taiwanissa kuin Suomessakin, jossa he osallistuivat innokkaasti maahanmuuttajatyöhön kiinankielisten keskuudessa. Eeva-Annikin kuoltua talvella 1996 Parviainen on jatkanut työtä yksin.

KUTSUMUSTYÖTÄ KOKO ELÄMÄ

- Minulla oli hiljattain kiinalainen aikamies kasteoppilaana Helsingissä, Päivö Parviainen kertoo.

- Tosin en pysty opettamaan häntä, koska puhun enää yksinkertaista kiinaa. Mutta minulla on kaksi aikuista, kiinalaista kummityttöä, jotka opettavat, ja minä saan olla läsnä ja nauttia. Miehen vaimo on ollut kristitty jo kymmenkunta vuotta, maaliskuussa kastoin heidän lapsensa.

Parviainen kokee, että Herra määrätietoisesti johti hänet Kiinaan ja työhön mandariinikiinaa ymmärtävien keskuuteen. Hän kertoo kuulleensa Herran äänen jo 30-luvulla sanovan, että tämä vie hänet Kiinaan ja tuo takaisin. Mutta pappisvihkimyksestä ehti kulua yksitoista vuotta ja toinen maailmansota, ennen kuin Parviainen rohkaistui lähetyskurssille.

- Ajattelin kauan, että miten minä, tämmöinen alakuloon taipuvainen.

SISÄLLISSODAN JALOISSA

Ratkaistaessa, lähtisikö Parviainen lopulta Ambomaalle vai Kiinaan, hän ei halunnut päättää itse. Näin hän päätyi Kiinaan, josta ei seitsemään vuoteen käynyt Suomessa.

- Siellä oli koko toisen maailmansodan ajan ollut lähettejä, jotka eivät voineet matkustaa kotiin. Silti he vielä jaksoivat opettaa meitä untuvikkoja ennen lähtöään.

- Olihan maassa myös papiksi vihittyjä kiinalaisia, evankelistoja, naistyöntekijöitä, pyhäkoulut ja rippikoulut, sillä Suomen lähetysseurankin työntekijöitä oli ollut Kiinassa 1900-luvun alkupuolelta.

Kun Suomen lähetysseura sitten kutsui työntekijänsä pois Kiinan sisällissodan jaloista, Parviainen halusi jäädä katsomaan, kuinka paikallisten käy. Hän ei kyennyt pakkaamaan laukkujaan.

Parviainen tarvitsi kaksi kiinalaista liikemiestakaajaa siltä varalta, että rötöstelisi. Asia järjestyi. Lisäksi hänen piti kirjallisesti luvata, ettei tekisi lähetystyötä.

- Saatoin kuitenkin ottaa vastaan vieraita, keskustella ja käydä jumalanpalveluksissa tavallisena seurakuntalaisena, Parviainen luettelee.

- Kulkea en tosin voinut missä tahansa. Vallankumoukselliset sanoivat, että Jinshissä olin turvassa. Mutta he eivät kertoneet, missä kaupungin rajat olivat, joten en mennyt niin pitkälle, etten olisi nähnyt kaupungin rakennuksia. Luvanvaraisesti kävin kauempana luterilaisella hautausmaalla.

KOTIMATKALLE HONGKONGIN KAUTTA

Hunanin maakunnassa aloitettiin maanjako adventtina 1951 ja kaikki kokoukset kiellettiin, myös jumalanpalvelukset. Sitä kesti seuraavaan pääsiäiseen.

- Se oli raskasta aikaa. Kotonani kävi sotilaita neljä kertaa yöllä, mutta väkivaltaa ei käytetty. He yrittivät selvittää milloin mitäkin, esimerkiksi kumpaa tahoa kannatin.

- Koska viranomaiset eivät löytäneet syytä, jolla karkottaa minut maasta, he ryhtyivät painostamaan kiinalaista seurakuntaa, Parviainen kertoo.

- Syntyivät yhteiskuntaopin iltakurssit, joille jokaisesta kristitystä perheestä piti osallistua yhden jäsenen. Sitten viranomaiset valitsivat kurssilaisten joukosta lähetystön sanomaan, että voisin jo lähteä, mihin vastasin olevani maassa mielelläni.

Iltakurssit jatkuivat, kunnes kiinalaiset kristityt ymmärsivät. Kun he oma-aloitteisesti mainitsivat, että heille olisi helpompi, jos Parviainen lähtisi, tämä anoi ja sai luvan lähteä. Joulukuussa 1953 oli kotimatkan ensimmäinen etappi Hongkong.

VANTAAN VIETNAMILAISTEN KANSSA

Kun Suomeen alkoi 70-luvun lopussa tulla pakolaisia Vietnamista, heidän joukossaan oli myös kiinankielisiä. Korson seurakuntakodissa Vantaalla aloitettiin halukkaille kiinankielinen kasteluokka. Ensimmäiset heistä kastettiin pyhäinpäivänä 1980.

- Nyt pääkaupunkiseudulla on jo kiinalainen seurakunta osana Helsingin kansainvälistä seurakuntaa, Parviainen iloitsee.

- Minulla on viisi kiinalaista lastenlasta Sulo, Sami, Simo, Soini ja Sauli, jotka sanovat minua isoisäksi. Vanhimmat heistä käyvät luonani kylässä, laittavat ruokaa, saattelevat uimahalliin... Olen aikoinaan vihkinyt nyt 4-12-vuotiaiden poikien vanhemmat.