Sivun toiminnot

Savannilta asvalttiviidakkoon

Lähetystyöntekijät muuttavat

Seikku Paunonen on omistanut elämänsä lähetystyölle. Kutsu kävi Lappeenrannan seurakunnan nuorten lähetyspiirissä, jonka noin 50 nuoren porukasta peräti 16 päätyi lähetyskentille.

- Siitä koukusta en ole koskaan irti päässyt, Paunonen naurahtaa.

Nuorena iskenyt kipinä vei Paunosen viideksi vuodeksi Taiwanille ja kymmeneksi vuodeksi Hongkongiin. Suomen lähetysseuran palveluksessa hän on ollut 38 vuotta - niistä viimeiset puolitoista vuotta lähetysjohtajana.

Paunonen on oikea henkilö vastaamaan kysymyksiin lähetystyön perusteista. Mitä Vantaan lähetysjuhlien teemalla "Rakennetaan silta" halutaan sanoa?

- Lähetysseura on perustettu viemään sanomaa Kristuksesta niille, jotka eivät ole vielä evankeliumia kuulleet. Viestin kuljettamiseen tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiita rakentamaan siltaa yli uskon ja epäuskon rajan.

- Lähetystyötä tehdään aina jossain ympäristössä, joka on erilainen kuin meidän kulttuurimme. Kulttuurirajan ylittäminen on sillanrakentamista.

- Siltaa rakennetaan myös köyhän ja rikkaan maailman välille. Meidän on oltava valmiit jakamaan omastamme. Toisaalta saamme huomata, että meillä on paljon opittavaa köyhien ihmisten elämänarvoista ja -uskosta.

- Vantaan lähetysjuhlilla siltaa rakennetaan myös yli kirkkokuntarajojen, sillä juhlat ovat ekumeeniset. Kirkkojen välinen yhteistyö on meille tuttua lähetyskentiltä. Luterilaiset ovat maailmalla itse asiassa pieni vähemmistö.

TEOT PUHUVAT

Suomen lähetysseura on järjestö, jonka vuosibudjetti on 139 miljoonaa markkaa. Seura saa projekteihinsa myös ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroja, viime vuonna 23,2 miljoonaa. Paunosen mukaan sosiaalinen työ ja sananjulistus ovat saman asian kaksi puolta.

- Lähetystyö on kokonaisvaltaista. Esimerkin tästä antaa itse Jeesus. Hän oli opettaja ja julistaja, mutta samalla myös mies, joka paransi sairaita, ruokki nälkäisiä, kosketti kuurojen korvia, avasi sokeiden silmät ja ohjelmajulistuksessaan lupasi vangituille vapautusta.

Esimerkkinä kokonaisvaltaisesta työstä Paunonen mainitsee Kiinassa toteutettavan yhteisökehityshankkeen. Siihen sisältyy noin 500 kylälääkärin koulutus, klinikan perustaminen, kirkon rakentaminen ja 39 kilometriä vesijohtoa vuoristokyliin!

- Siinä viedään monella tavalla elävää vettä.

Kehitysyhteistyötä tekevät kuitenkin myös valtiot ja monet kansalaisjärjestöt. Lähetystyön varsinainen ydin ja perustelu on sen sanomassa.

- Ei meillä loppujen lopuksi muuta ainutlaatuista jaettavaa ole kuin evankeliumi. Lähetystyötä tehdään siksi, että Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan. Evankeliumin kuuleminen on jokaisen ihmisen ihmisoikeus.

- Tyrkyttämisestä tai tuputtamisesta ei lähetystyössä ole kyse. Jos minä 38 vuoden aikana jotain olen oppinut, niin sen, että kukaan ei käänny ihmisvoimin. Jumala on se joka toimii. Me voimme vain antaa todistuksen hänestä sanoin ja teoin, ennen kaikkea omalla elämällämme.

- Toimin Hongkongissa huumenuorten parissa. Heillä oli järjestään kova rikosrekisteri. Ei näin kovaa porukkaa pysty kukaan ihminen käännyttämään. Evankeliumi on kuitenkin muutosvoima. Nyt monet näistä entisistä narkomaaneista ovat pappeja, evankelistoja tai sosiaalityöntekijöitä.

YKSI TALO, 21 000 IHMISTÄ

Perinteinen kuva hellekypäräisestä lähetyssaarnaajasta opettamassa lapsia savannilla apinanleipäpuun alla on Paunosen mukaan aikansa elänyt. Tämän päivän lähetystyötä tehdään pääosin kaupungeissa.

- Lähetystyöllä on kolme kovaa haastetta. Ensinnäkin perushaaste eli ne 1,5 miljardia ihmistä, jotka eivät ole koskaan saaneet kuulla evankeliumia. Toiseksi muslimimaailma, joka on pääosin lähetystyöltä suljettu. Ja kolmanneksi kaupungistuminen.

Vuonna 1970 kaupunkiväestöä oli vajaat 1,4 miljardia, tänään heitä on noin 2,9 miljardia ja vuonna 2025 jo 4,6 miljardia. Kaupunkiväestöstä kaksi kolmasosaa on köyhiä ja runsas kolmannes asuu slummeissa.

- Maailmassa on 410 miljoonakaupunkia, joista kahdessakymmenessä lähetysseuralla on työntekijä. Silti me vasta opettelemme, miten toimitaan kaupungissa ja kaupunkilaisittain ajattelevien ihmisten parissa.

Jälleen Paunosella on esimerkki Hongkongista.

- Kun aloitimme siellä työn vuonna 1969, edessämme oli kerrostalo, jossa asui 21 000 ihmistä. Mietimme pitkään, mistä alkaisimme, kunnes oivalsimme, että avain on siinä, että löydämme yhden ihmisen.

Kaupungistumisen ongelmia ovat köyhyyden lisäksi juurettomuus ja elämän tarkoituksettomuus. Näihin kysymyksiin Paunonen uskoo, että evankeliumilla on paljon sanottavaa yhtä hyvin Vantaalla kuin Hongkongissa.

Kotikirkoltaan Paunonen toivoo, että kirkossa tajuttaisiin, ettei lähetystyö ole vain asiasta kiinnostuneiden aktiivien harrastus.

- Kirkon tunnustuksessa sanotaan, että on yksi, pyhä, yhteinen ja apostolinen kirkko. Sana apostoli tarkoittaa kreikan kielessä lähetettyä. Apostolien teot eivät päättyneet siihen, kun niistä kirjoitettiin kirja Uuteen testamenttiin, vaan kirkko kirjoittaa apostolien tekoja 2000-luvulla.

Pauli Juusela
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook