Sivun toiminnot

Aapinen saa jäädä

Vapaalassa asuvalla ekaluokkalaisella Heidi Lehikoisella on vielä joitakin päiviä koulua Rajatorpan ala-asteella, ja sitten alkaa kesäloma. Ensimmäisessä kouluvuodessa ei Heidin mielestä ollut mitään vaikeaa, paitsi aamuiset herätykset etenkin silloin, kun kouluun piti mennä kahdeksaksi.

Heidi osasi lukea jo kouluun mennessään, joten uutta on tullut lähinnä laskemispuolella.

- Olen oppinut matematiikkaa ja myös käyttämään tietokonetta paremmin, kun meillä on koulussa tietokoneluokka, Heidi kertoo.

Kouluvuoden huipentumat olivat Heidin mielestä käynnit Heurekassa ja uimahallissa. Myös toisten koululaisten esittämää Pekka Töpöhäntä -näytelmää oli mukava käydä katsomassa.

KOULUN JÄLKEEN KERHOON

Koulussa Heidi pitää eniten pajoista. Joka keskiviikko luokka jakaantuu eri aiheiden mukaisiin pajoihin, esimerkiksi maalaus-, painanta-, musiikki- ja luontopajoihin. Pajoissa ollaan yhdestä kahteen tuntiin kerralla, ja niissä on oppilaita myös toiselta ja kolmannelta luokalta.

Yhdessä pajassa on kerrallaan noin kymmenen oppilasta. Pajatyöskentelyn avulla Heidi on päässyt tutustumaan isompiin oppilaisiin ja myös muihin opettajiin kuin omaansa. Heidin oma opettaja pitää luontopajaa.

Tänään Heidi on ollut maalauspajassa, mistä todisteena ovat hänen vihertävänpunaiset kätensä.

- Maalasin kirsikkapuun oksaa. Se oli kivaa, mutta eniten tykkään kuitenkin painantapajasta.

Koulun jälkeen Heidi tulee seurakunnan järjestämään iltapäiväkerhoon, ellei äiti tai isä ole kotona. Kerhossa askarrellaan, tehdään läksyjä, leikitään ja välillä syödään. Tällä kertaa jaetaan talven aikana tehtyjä piirustuksia kotiinvietäviksi ja Heidin mukaan on lähdössä komea virtahepo-työ.

TARHASTA TUTTUJA

Ekaluokalle meno ei jännittänyt Heidiä, koska hän tunsi osan luokkalaisistaan jo etukäteen samasta tarhasta. Loputkin Heidi tunsi ulkonäöltä, kun oli nähnyt heitä esimerkiksi kaupassa.

- Meillä on ihan hyvä luokka. Jotkut ovat kilttejä, mutta jotkut vähän kiusaavat, Heidi toteaa.

Toiselle luokalle meneminen ei jännitä Heidiä lainkaan.

- Kun on jo ollut ekalla, niin ei jännitä. Mutta jos joutuisin vaihtamaan koulua, niin silloin jännittäisi.

Heidin luokassa kävi vähän aikaa sitten ensi syksyn ekaluokkalaisia tutustumassa kouluun. He olivat mukana tunnilla ja seurasivat, mitä luokassa tapahtui. Lisäksi nykyiset ekaluokkalaiset olivat lukeneet uusille aapista.

KEVÄTJUHLISSA TANSSITAAN VALSSIA

Koulun kevätjuhlia vietetään ensi lauantaina, ja Heidin luokka on jo harjoitellut ohjelmaa.

- Me tanssitaan valssia ja lauletaan, ja kaikki ovat esittämässä ohjelmaa, Heidi kertoo.

Kevätjuhlassa saadaan myös todistukset, joissa on sanallinen arvostelu.

Kesälomalla Heidi aikoo käydä mummin kanssa laivalla ja olla mökillä perheen kanssa, johon kuuluvat vanhempien lisäksi viisivuotias Henna. Mökille saattaa tulla viikoksi myös kaveri naapurista.

Lukutaitoaan Heidi aikoo pitää kesällä yllä lukemalla ääneen pikkusiskolleen Hennalle, joka ei vielä itse osaa lukea.

Vuokko Nissinen
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook