Sivun toiminnot

"Isi, sun pitää pyytää heti äitiltä anteeksi!"

hetkiisi.jpg

SUOMALAISILLA ON NYKYÄÄN suhteellisen hyvä kielitaito. Yksi sana on kuitenkin äärimmäisen vaikea lausua, vaikka se on suomen kieltä. Se sana on anteeksi.

Olen varma ja vakuuttunut siitä, että monet karille ajautuneet ystävyys- ja parisuhteet olisivat korjaantuneet, jos tämä sana olisi osattu lausua.

Jeesus nostaa vaatimustasomme tässäkin asiassa äärimmäisen korkealle. Hän käskee meidän rakastaa myös vihamiehiämme.

OLEN JUURI KÄYNYT läpi kovan jaakobinpainin anteeksiantamisen ja katkeruuden välillä. Sen kautta huomasin, kuinka äärimmäisen vaikeata on antaa anteeksi sille, joka on loukannut minua vastaan. Vaikeata se on nimenomaan silloin, kun tuo toinen ei ole vaivautunut pyytämään anteeksi.

Kolmevuotias poikani katsoi minua erään tulikivenkatkuisen perheriidan jälkeen tuimasti silmiin. Sitten hän kohotti sormensa ja sanoi: "Isi, sun pitää pyytää heti äitiltä anteeksi!"

Ruokapöydässämme seurasi hetken syvä hiljaisuus. Sitten minun oli nöyrryttävä ja toteltava oikeassa olevaa poikaani. Olimmehan kasvattaneet häntä juuri tällaiseen käytökseen.

ELÄMME SYVIMMÄLTÄMME ANTEEKSIANTAMUKSESTA - sekä läheisimmissä ihmissuhteissamme että myös suhteessamme Jumalaan. On lohdullista tuntea Herramme armollinen sydän. Jeesushan sanoo, että meidän tulee antaa anteeksi - ei vain seitsemän kertaa vaan 77 kertaa.

Anteeksipyyntöä ei kannata säästellä. Tuon sanan lausuminen on opittavissa. Se avaa uuden oven.

Ensi sunnuntain kirkollinen aihe on rukoileminen. Rukoussunnuntain raamatuntekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Ne puhuvat myös Kristuksesta esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana. Päivän raamatuntekstit ovat: Dan. 9: 17-20; Room. 8: 24-28 ja Matt. 6: 5-13.

Terho Kettunen,Korson seurakunnan nuorisonohjaaja
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook