LAPSUUTENI ESIKUVAT, VAHVAT naiset, ryömivät tajuntaani tässä eräänä päivänä. Mieleeni tuli, kuinka suuri vaikutus ala-asteen opettajalla on lapsen ajattelumaailman kehittymiselle.

Omat "openi" olivat vahvoja sinkkunaisia, jotka nauttivat vapaudestaan ilman rajoittavia ihmissuhteita. Koskaan ei mieleeni juolahtanut pohtia, viettivätkö idolini yksinäisiä iltoja sen tunteen kanssa, ettei heillä ollut ketään. "Opethan" elivät minua varten. Miten heidän sisällään olisi voinut asua se Muumilaakson yksinäinen mörkö, joka tulee merenrannalle katsomaan lyhtyä ja jättää jälkeensä vain kuolleita kukkia ja routivaa maata?

Ilman muita ihmisiä ei meitä tietyssä mielessä ole olemassa. Omat ajatuksemme ja tunteemme tulevat toteen vasta, kun näemme niiden vaikutuksen toisen ihmisen kasvoissa. Ihmisen peiliksi ei riitä pelkkä WC-kaapin ovi, tarvitaan toinen ihminen.

ON YKSINÄISIÄ, JOILLA ei ole ketään. Sitten on niitä, jotka elävät kiireistä työelämää. Töissä saattaa olla verkostoitumista ja tiimityöskentelyä. Niissä ihmissuhteet kuitenkin usein alistetaan julmasti hyötyajattelulle tyyliin: "Jos autat minua nyt, autan sinua myöhemmin, mikäli siitä on minulle jotain hyötyä."

Arjessa voi ihmisiä vilistä kyllästymiseen asti ja silti olla selvää, ettei kukaan enää välitä, kun "hyötysuhde" katkeaa. Tällaisilla kertakäyttöihmissuhteilla ei murreta yksinäisyyden muuria.

Hullulta näyttää, kun "Wash and Wear" -ihmissuhteilla aletaan kerätä eläkekassaa. Eläkesäästömainokset toitottavat yksinäisten päivien koittavan pian. Kaikkia pelottaa, ettei kukaan hoida heitä enää vanhuksena, ja lohdutuksen suo pankkitili, jolla voi ostaa itselleen vähän luksusta ja ekstrahoitoa.

NYKYINEN OPISKELUN JA työelämän tahti pakottaa monia jättämään suhteet omaan lähipiiriinsä elämättä ja siirtämään välittämisen nälän tulevaisuuteen. Sitten joskus toiset ihmiset, läheiset sukulaiset ja ystävät nousevat tärkeiksi. Ikävä kyllä ihmissuhteita ei voi loihtia yhtä nopeasti kuin töissä raportteja ja koulussa portfolioita.

Juuri ystävät saavat muistamaan, että vaikka maailma onkin kummallinen ja vaativa paikka, on se silti välillä myös viehättävä. Toinen ihminen on ihmisen peili, ja ajan kuluessa tarvitsemme eteemme armeliaampia ja hyväksyvämpiä peilejä. Ystävän kasvot ovat sellaiset.