MORAALIN JA ÄLYN SALAKULJETUSTA
OLETKO SITÄ MIELTÄ, että lehdet ovat täynnä soopaa ja turhia juttuja? Missien elämänvaiheet, seurapiirijuorut ja jääkiekkoselosteet kyllästyttävät? Siinä tapauksessa kokeile Imposea.
Impose on uusi aikakauslehti, joka väittää salakuljettavansa älyä, kauneutta ja moraalia. Moraalia ja älyä etenkin pitää salakuljettaa vaivihkaa, jotta lehteen saadaan myös suuria mainoksia, jotka ovat tärkeä osa Impose-lehden kaunista kuvitusta.
Mainosten ja hoikkien mallityttösten lisäksi lehden kolumnistit näyttävät hienoissa kuvissaan kauniilta tai ainakin "mediaseksikkäiltä". Ainakin kauneuspuoli on Imposessa erinomaisesti hoidossa.
Jo ensi sivuilta huomaa Impose-lehden artikkelien todistelevan myös kirjoittajien älykkyydestä. Esimerkiksi saksalaisfilosofi Martin Heideggerin pääteoksen suomennoksen esittely lehdessä vaatii älyä kosoltikin.
Tarkkaavainen lukija huomaa heti, kuinka juonikas salakuljettaja uusi kiiltäväpaperinen aikakauslehti on. Ensivilkaisulta siinä ei vaikuta olevan mitään eroa muodikkaisiin nuorten aikuisten lehtiin, joissa kirjoitetaan musiikista ja elokuvista sekä haastatellaan tärkeitä, varakkaita ihmisiä. Mutta samankaltaisuus on tosiaankin vain pintaa, sillä Imposessa artikkelit ovat toisenlaisia. Ja toisen ilmestyneen numeron aiheenakin on kuolema.
Kuolemanumerossa käsitellään esimerkiksi härkätaistelun ja Andalucialaisen kuolemanperinteen suhdetta luterilaisuuteen. Uskontotieteenlaitoksen tutkija kirjoittaa siitä, miten uskonlahkojen joukkoitsemurhat saavat median ja suuren yleisön vaipumaan kritiikittömään joukkohysteriaan.
Entisen ihmelapsen Sam Inkisen kolumnissa käydään läpi nelisenkymmentä historian merkittävää itsemurhaa. Kuolemateeman lisäksi nokkelia kirjoituksia on muunmuassa Itävallan identiteettiongelmista, sukupuolikokemuksesta virtuaalitodellisuudessa, sekä naisnäkökulmasta. Impose ei siis ole mikään Seura tai Kodin Kuvalehti.
Entäs moraali sitten, millaista arvovalikoimaa Impose mustassa pörssissään myy? Lehden toimitus päättelee, että moraalissa on kyse ihmisen taidosta havaita eettisiä pulmakohtia ja kysymyksiä sekä ratkaista niitä kriittisellä ajattelulla.
Lehden kirjoittajat julistavat omia näkemyksiään: Kuolema tulee ottaa iloiten vastaan! Itsemurha on jalo teko! Markkinat ovat aina oikeassa! Ja haastavat samalla lukijan sekä eettisten pulmakohtien että lehden linjan kriittiseen arviointiin.
Entä jos kaikki suomalaiset lukisivat Imposea? Tulisiko maailmasta silloin parempi vai pahempi? Ainakin se olisi coolia.
