Sivun toiminnot

Kirkon pitää pysyä varpaillaan

kukakirkon.jpg

Helsingin hiippakunnan uusi pääsihteeri Kari Kopperi Kopperi on asunut 14 vuotta vantaalaisessa lähiössä. Hänelle ovat tuttuja kaupungin nopeat muutosprosessit. Ihmisiä tulee ja menee, suomalaisen yhteiskunnan muutokset heijastuvat kodeissa ja pihoilla. Ne ovat haaste myös kirkolle.

Kari Kopperi tuli Helsingin hiippakunnan pääsihteerin virkaan huhtikuun alussa Diakonia-alan ammattikorkeakoulusta, tuttavallisemmin Diakista.

- Vähän mietitytti lähteä. Ammattikorkeakoulun rakentaminen on ollut kiinnostavaa ja haastavaa, opettajakollegoita ja opiskelijoita jää ikävä. Mutta niinhän sitä sanotaan, että parasta on siirtyä eteenpäin, kun on vielä hauskaa.

Haastava on Kopperin tehtävä hiippakunnassakin. Pääsihteerin työssä kamppaillaan valitsemisen vaikeuden kanssa: mitä hankkeita lähteä edistämään, millaisia koulutuksia räätälöidä? Hiippakunnasta käsin pitäisi osata ennakoida yhteiskunnan ja kirkon muutosta ja valmistaa kirkon työntekijöitä siihen.

- Diakissa opin huomaamaan ainakin sen, kuinka vahvoja ja hyvin koulutettuja työntekijäryhmiä kirkossa pappien lisäksi on. Seurakunnilla on esimerkiksi diakonia- ja nuorisopuolen työntekijöissään valtava voimavara.

- Seurakuntatyön yksi ongelma syntyi, kun 70-luvulla arvostettiin liikaakin kapean erityisalueen ammattitaitoa. Seurakunta työyhteisönä hajosi itsenäisiin työmuotoihinsa. Koko kirkon haasteena on nyt opetella etsimään yhdessä työnäkyään. Se tarkoittaa, että osattaisiin ajatella luontevasti toisten näkökulmasta ja yhteisessä hengessä.

HIERARKKISET KUVIOT OVAT JUURTUNEET SYVÄLLE

Tiimityökulttuuriin siirtyminen ei ole nopeaa. Vuosikymmenten aikana syntyneet hierarkkiset kuviot seurakunnissa ovat juurtuneet syvälle. Kopperi kertoo, että ensi vuonna aloitetaan koulutukset seurakuntien työyhteisöille, joissa kaikki työntekijät yritetään koota samoille lauteille puhumaan.

- Yhteiskunta on muuttunut, yhteiskunnalliset ongelmat ovat muuttuneet. Jotta seurakuntalaisia voidaan kohdata arjen kysymyksissä, vanhojen työmuotojen rajoja on ylitettävä ja työntekijöiden osaamisalueita yhdisteltävä. Diakonia- ja nuorisotyön saralla tässä ollaan jo pitkällä

Papeille seurakunnan muutoshaasteet tulevat vaikeimpina. Heidän koulutuksensa on yksinäiseen tiedonhankintaan, ei yhteistyöhön ohjaava, ja perinteisesti papin rooli seurakunnassa on ollut muiden yläpuolella.

- On ihan tavallista, että seurakunnassa on nuorisotyöntekijä, joka on hoitanut työtään 15 vuotta. Sitten sinne tulee töihin vastavalmistunut nuorisopappi, joka kuvittelee olevansa nuorisotyöntekijän esimies. Eihän siinä ole mitään järkeä!

- Joskus ajateltiin, että papin pitää seurakunnassa osata kaikki. Minusta pappien pitäisi keskittyä siihen, mihin he ovat saaneet koulutuksensa: evankeliumin saarnaamiseen ja sakramenteista huolehtimiseen.

VAKITUISESSA VIRASSA TYÖNTEKIJÄT HELPOSTI KESKILUOKKAISTUVAT

Kopperi huomauttaa, että evankeliumin saarnaaminen pitää sisällään myös sen tulkitsemisen. Papeilla pitäisikin olla asiantuntijuutta myös eettiseen pohdiskeluun. Evankeliumin pitäisi ohjata teologeja miettimään ja puhumaan, mitä kirkon tulisi tehdä esimerkiksi yhteiskunnalliselle hädälle.

Kopperi on asunut 14 vuotta vantaalaisessa lähiössä. Hänelle ovat tuttuja kaupungin nopeat muutosprosessit. Ihmisiä tulee ja menee, suomalaisen yhteiskunnan muutokset heijastuvat kodeissa ja pihoilla nopeasti.

- En silti tiedä, voisiko puhua erityisestä vantaalaisesta näkökulmasta. Minusta kaikkialla Suomessa on menossa sama kehitys, eri paikoissa vain hieman vaiheissa. Kirkolle se merkitsee varpaillaan pysymistä.

- Pitää miettiä, miten onnistua kommunikoimaan ympäröivän maailman kanssa, miten kuljetaan muutoksessa mukana. Pitäisikö lähteä puhumaan yhdyskuntatyöstä? Vakituisessa virassaan työntekijät helposti keskiluokkaistuvat, mutta viime kädessä kirkon pitää osata antaa kanava heikkojen ja köyhien äänelle.

-------------------------------

Mikä ihmeen pääsihteeri?

Kirkkohallinnon kiemuroita ihmettelevälle mattimeikäläiselle hiippakunnat ja kapitulit ovat etäisiä laitoksia. Piispan kaikki tietävät, mutta entäs esimerkiksi hiippakunnan pääsihteeri?

Pääsihteeristä voisi sanoa, että hän on suhdetoimintamies, joka rakentelee yhteyksiä seurakuntien välillä ja seurakunnista erilaisiin järjestöihin, oppilaitoksiin, kirkkohallitukseen. Se tarkoittaa edellytysten luomista tuomiokapitulin toiminnalliselle puolelle, josta pääsihteeri muiden hiippakuntasihteerien kanssa, esimiehenä vastaa.

Lisäksi pääsihteerin hoitoon on annettu erityisesti pappien koulutusasiat, aina virkaansa vihittävien uusien pappien ordinaatiokoulutuksesta ylempään pastoraalitutkintoon, joka vastaa suunnilleen kirkollista lisensiaattityötä.

Jaakko Kaartinen-Koutaniemi
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook