Vuonna 1994 lääkäriksi valmistunut Eeva Korvenranta tutustui Lääkärit ilman rajoja -järjestöön vuonna 1997 Lääkärilehdessä olleen jutun perusteella. Hän tarjoutui järjestön palvelukseen ja kävi haastattelussa sen lähimmässä toimipisteessä Tukholmassa.

Tie avustustyöntekijäksi ei avautunut aivan oikopäätä. Epäiltiin näet, voisiko Eeva Korvenranta pärjätä kehitysmaan oloissa, hänellä kun ei ollut niistä aikaisempaa kokemusta. Lisäksi hänen oli tarpeen perehtyä kehitysmaalääketieteeseen.

- Taudit ovat niin erilaisia ja koko elämäntodellisuus niin toisenlainen, että niiden ymmärtämiseen on tarpeen saada myös teoreettista pohjaa, Eeva Korvenranta vakuuttaa. Hän suoritti kolmen kuukauden opinnot Upsalassa.

Syksyllä 1998 Eeva Korvenranta ilmoitti olevansa järjestön käytettävissä. Sudaniin lähtemistä hänelle tarjottiin viikkoa ennen lähtöä. Ensimmäinen kokemus kehitysmaasta oli uskomaton.

ENSIMMÄINEN KOKEMUS: TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN

- Sudanissa ei ollut mitään, ei minkäänlaista infrastruktuuria: ei koululaitosta, ei terveydenhoitoa, ei edes teitä. Työskentelin ruokintakeskuksessa, joka oli aivan puskassa.

Ihmiset ja tarvikkeet kuljetettiin lentokoneella läheiselle hiekkakentälle. Asunnoiksi oli tarjolla telttoja ja savimajoja - ei sähköä, mutta sentään kaivo. Elämänpiiri supistui parinsadan metrin etäisyydelle.

Sudanissa on käyty pitkään sisällissotaa, ja useimmat apua tarvitsevat ihmiset olivat pakolaisia.

- Ihmisillä ei ollut mitään omaisuutta, ei edes vaatteita päällä. Äideillä oli ehkä riepu hameenaan, mutta lapsilla ei ollut koskaan vaatteita. Monet asuivat taivasalla.

Vastassa olivat luurankolapset. Osa lapsista oli vähän vähemmän nälkiintyneitä.

- Kuoleman portilla oleville lapsille ei voi antaa tavallista ruokaa. Ensin heitä nesteytettiin ripulijuoman avulla. Sitten heille annettiin erityismaitojauheesta valmistettua vitaminoitua ja energiapitoista maitoa. Korkeaenergistä puuroa syötettiin kaksi kertaa päivässä.

ONNISTUNUTTA TEHORUOKINTAA

Paikalla ei ollut työskennellyt aikaisemmin lääkäriä, vaikka siellä olikin jo muita avustustyöntekijöitä. Eeva Korvenrannan tehtävänä oli saada tehoruokinta-asema toimimaan, ja tietenkin myös hoitaa niissä oloissa tavanomaisia sairauksia, malarioita ja keuhkokuumeita.

- Paikallinen henkilökunta ei osannut lukea eikä kirjoittaa eikä ollut tottunut tekemään työtä kodin ulkopuolella. Kaikki oli aloitettava vähemmästä kuin nollasta.

- Lääketieteellisesti työ ei ollut vaikeaa. Niissä oloissa se, mitä pystyi tekemään oli kovin rajallista. Kummallisinta oli se, miten eri lailla ihmiset voivat elää ja miten erilaista elämä voi olla.

Kuolemankielissä oleva lapsi saattoi toipua parissa päivässä tai parissa viikossa niin, että hän alkoi juosta, nauraa ja hyppiä syliin - hän oli avoin ja luottavainen kuin kuka tahansa vähemmän koettelevia vaiheita elänyt lapsi.

KOTIINPALUUN SOKKI

Etelä-Sudanin vaativissa oloissa avustustyöntekijöiden työkausi oli vain kolmen kuukauden mittainen. Eristyksissä eläminen täyttyi työstä, vain radio ja lentokone ylläpitivät yhteyksiä ulkomaailmaan. Työjakson katkaisi viikon loma.

- Etukäteen on mahdoton tietää tai edes kuvitella, mitkä asiat ovat itselle vaikeita. Olin epäillyt, etten pystyisi asumaan teltassa, jos joutuisin niin tekemään, mutta se ei ollut ongelma. Yksipuolinen ruoka oli paljon suurempi ongelma, aikaa myöten se lakkasi maistumasta.

Mahdotonta oli myös kuvitella, millaista elämä on sotaa käyvässä maassa. Ruokinta-asema oli tosin turvassa, vaikka tykkien äänet kantautuivatkin sinne.

Puskaan menemistä suurempi sokki oli joulukuinen kotiinpaluu.

- Suomalaiset näyttivät tyytymättömämmiltä kuin sudanilaiset. Suomessa on ollut rauhanaikaa viisikymmentä vuotta, Sudanissa sotaa. Kaikilta oli siellä kuollut lapsia ja muita omaisia, mutta silti siellä kuuli paljon laulua, naurua ja tanssia.

IHMISTEN TASA-ARVO

Eeva Korvenranta perustelee lähtemistään avustustyöhön sillä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Se tarkoittaa myös samaa oikeutta terveyteen ja terveydenhoitoon. Jonkun kuuluu työllään edistää sitä.

Muitakin perusteluita lähtemiselle toki on: halu nähdä maailmaa, saada elämyksiä ja kohdata haasteita.

- Tavoitteenani on elää sellainen elämä, mihin minut on luotu. Se, mitä se pitää sisällään, paljastuu vähitellen.

Lähtemisen mahdollistaa myös sopiva elämäntilanne. Suomessa yleislääketieteeseen erikoistuva Eeva Korvenranta kerää tarvittavaa työkokemusta määräaikaisissa työsuhteissa, joiden väliin avustustyön jaksot lomittuvat.

Lääkärit ilman rajoja ei maksa varsinaista palkkaa. Eeva Korvenranta on saanut kotimaahan noin 4000 mk kuukaudessa juoksevien menojensa hoitamiseen ja päivärahaa avustuskohteessa elämistä varten. Palkkiolla hän on kustantanut myös välttämättömän lomanvieton ennen kotimaan töihin ryhtymistä.

LASTENLÄÄKÄRIKSI SRI LANKAAN

Sri Lankaan Eeva Korvenranta matkusti marraskuun ensimmäisellä viikolla viime vuonna. Pohjoisen tamilialueen Mallavin kylän sairaalaan tarvittiin lastenlääkäriä, ja lastenlääkärin tehtäviä Suomessa hoitanut Eeva Korvenranta kutsuttiin tehtävään.

Parisataapaikkaisen sairaalan yksihenkinen lääkärikunta vahvistui myös ulkomaisella kirurgilla, nukutuslääkärillä ja gynekologilla.

Mallavin kylää ei näy kaikissa kartoissa. Siitä on tullut kunnon kylä kauppoineen ja katuineen vasta sen jälkeen, kun Sri Lankan armeija valtasi tamilien henkisen pääkaupungin Jaffnan - sieltä sairaala ja pakolaisia siirtyi Mallaviin.

- Mallavissa harrastin pyöräilyä. Kylässä saattoi teettää vaatteita, ja kahvilassa oli joskus jopa jäätelöä. Saatavilla oli myös tuoretta ruokaa.

Vaikka Sri Lanka on turistimaa, ei siellä vierailevilla ole juurikaan käsitystä meneillään olevasta sodasta. Pohjoiselle alueelle pääsevät ulkomaalaisista vain avustustyöntekijät.

SOTA: VAPAUDEN SIJASTA LOPUTONTA TAISTELUA

- Sri Lankan sisällissodan alku oli ylevä: maan 20 prosenttinen koulutettu ja hindu-uskoinen tamilivähemmistö koki olevansa sorrettu buddhalaisten singaleesien hallitsemassa maassa ja ryhtyi taistelemaan vapautensa puolesta. Pitkittyneessä sodassa ei ole enää mitään ylevää.

Tavalliset ihmiset ovat kyllästyneet sotaan, joka on tuonut heille vain menetyksiä ja kärsimystä, mutta he eivät voi mitenkään vaikuttaa taisteluiden päättymiseen tai jatkumiseen. Sodasta on tullut myös köyhien sotaa: köyhät nuoret menevät armeijaan, rikkailla on muutakin tekemistä.

- Kokemusten jälkeen uutisia lukee aivan eri tavalla, kun tietää mitä ne tarkoittavat käytännössä.

Mallavin sairaala oli hallituksen sairaala. Siksi siellä ei hoidettu haavoittuneita tamilisotilaita, joille on omat sairaalansa. Sairaalan potilaissa oli kyllä miinojen haavoittamia siviileitä.

TROOPPISIA TAUTEJA JA KESKOSIA

- Lapset eivät olleet nälkiintyneitä, mutta saattoivat kärsiä kroonisesta aliravitsemuksesta. Se tarkoittaa, etteivät he kasva pitkiksi tai että heidän henkinen kapasiteettinsa laskee.

Muutenkin kehitysmaan ongelmat näkyivät: Lapsia kuoli lastenosastolla kuukaudessa enemmän kuin Suomessa vuodessa. Hapesta oli pula, ja sähköä oli vain satunnaisesti, eikä lapsille ollut sairaalassakaan sänkyjä.

Eeva Korvenranta oli lastenosaston ainoa lääkäri, ja siksi hän päivysti koko ajan radiopuhelin mukanaan. Trooppisten lastentautien lisäksi hoitoa tarvitsivat myös keskoset.

- Sairaalassa ei ollut keskoskaappeja, mutta niin vain yksi 26. raskausviikolla syntynyt noin kilon painoinen lapsi päätti jäädä henkiin.

- Kohtuuttomalta tuntui, kun 20-vuotias juuri keskoskaksoset synnyttänyt nainen menetti ensin sotilasmiehensä ja sitten toisen vauvoistaan. Äidin suru on siellä yhtä suuri kuin täälläkin. Siellä ihmiset toipuvat surustaan nopeammin ehkä siksi, että he ovat sodan takia kokeneet niin paljon kuolemaa ja tietävät, etteivät kaikki lapset selviä aikuisikään.

----------------------------------

Lääkärit ilman rajoja (MSF)

Lääkärit ilman rajoja -järjestö perustettiin 1971 antamaan lääketieteellistä apua akuuteissa luonnonkatastrofeissa ja sodissa. Taustana olivat ranskalaisten lääkärien kokemukset Biafran sodasta: lääketieteellinen apu oli ollut liian vähäistä ja lisäksi avustustyö oli ollut tehotonta ja turhauttavaa siihen vaikuttaneiden poliittisten sidosten takia.

Lääkärit ilman rajoja -järjestö on poliittisesti, taloudellisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. Toiminta pohjautuu lääkärin etiikkaan.

Riippumattomuuden takaamiseksi pääosa rahoituksesta (vähintään puolet) tulee yksityisistä lähteistä. Muita rahoittajia ovat kansalliset hallitukset ja kansainväliset järjestöt.

Järjestö lähettää ulkomaisia avustustyöntekijöitä ja tukee paikallisia työntekijöitä. Vuonna 1998 toimineista, noin 12 500 avustustyöntekijästä oli lääkäreitä 24 prosenttia, sairaanhoitajia 33 prosenttia ja hoitotyön mahdollistavia avustajia, "logistikkoja" 43 prosenttia.

Avustustyön ohella järjestö pitää tärkeänä kertoa maailmalle, mitä avustuskohteessa todella tapahtuu. Joissakin tapauksissa se merkitsee joutumista paikallisen hallituksen epäsuosioon ja avustustyön päättymistä.

Suomessa Lääkärit ilman rajoja -järjestöllä ei ole toimintaa, vaikka muutamia suomalaisia onkin työskennellyt sen tehtävissä maailmalla. Lähin toimipiste on Tukholmassa.

Järjestö sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1999.

Kansainvälisissä teksteissä käytetty lyhenne MSF tulee Lääkärit ilman rajoja -järjestön ranskankielisestä nimestä Médecins Sans Frontières.