Diakoniatyöntekijä on odotettu vieras
Mukava nähdä pitkästä aikaa.
- Eihän siitä viime käynnistä nyt niin kovin pitkä aika ole.
- Minulle pitkä aika on viikko tai kaksi.
Hämeenkylän seurakunnan diakoniatyöntekijä Satu Enrold on odotettu vieras Tyyne Leppäsen, 84, kodissa.
Leppänen oli itse kotipaikkakunnallaan Lavialla mukana seurakunnan vapaaehtoistyössä ja kulki seurakuntasisaren kanssa ihmisiä tapaamassa. Hänen mielestään kotikäyntityötä vanhusten parissa tarvittaisiin nykyistä enemmän myös Vantaalla, jossa hän on asunut 15 vuoden ajan.
- Taidetaan tuota Satua vaan riepotella niin moneen suuntaan, hän toteaa vieraastaan.
Keskustelu siirtyy Leppäsen elämäntilanteeseen. Talvi on ollut Tyynelle rankkaa aikaa, sillä sairaudet ovat vaivanneet tavallista enemmän.
- Olit niin ystävällinen, kun olit minun mukanani siellä tutkimuksissa, Leppänen kiittelee Satu Enroldia.
- Minusta vanhukset ovat Vantaalla nyt heitteillä. Täällä Pähkinärinteessä ei ole mitään kaupungin toimintaa vanhuksille. Palvelutkin ovat vähentyneet niin, että aina pitää lähteä Myyrmäkeen.
Ilon aihe on, että Tyyne Leppäsen muualla asuva tytär on tänä keväänä käynyt paljon äitinsä luona, siivonnut kotia ja käynyt kaupassa.
- Yleensä huolehdin itse asioistani, mutta nyt on ollut vaikeaa.
Tämänhetkisen elämäntilanteen lisäksi ajatukset vierähtävät menneisiin vuosiin. Leppäsellä oli miehensä kanssa Lavialla karjatila ja jalkineliike. Tyyne teki koko aktiivi-ikänsä kovaa työtä ja kasvatti maailmalle neljä lasta.
- Olen saanut elää rikasta elämää. Jumala on ollut ihmeellinen silloinkin, kun on ollut vaikeaa. Erityisen koville otti mieheni äkillinen kuolema -69.
Jotakin Tyyne Leppäsen sisukkaasta ja eteenpäin katsovasta elämänasenteesta kertoo sekin, että hän ajoi toisena naisena Lavialla ajokortin. Siitä oli hyötyä niin työssä kuin seurakunnan toiminnassa.
- Seurakunta tuli minulle tärkeäksi veljeni kuoleman jälkeen. Se sai minut miettimään, mitä minun pitäisi tehdä, jotta iankaikkisen elämän perisin.
KOTIKÄYNTEIHIN ON LIIAN VÄHÄN AIKAA
Satu Enrold on ollut Hämeenkylässä diakoniatyöntekijänä vuodesta 1987. Lamavuodet toivat selvän muutoksen työhön: työttömyys ja ylivelkaantuminen siirsivät painopistettä työikäisiin.
- Kotikäyntityö vanhusten luona on valitettavasti olosuhteiden pakosta huomattavasti vähentynyt. Välillä siitä kokee huonoa omatuntoa, mutta ei voi mitään. Kaikkeen ei kahden työntekijän aika millään riitä.
Tarvetta Enroldin mukaan olisi varsinkin etsivälle työlle eli sellaisten vanhusten löytämiselle, jotka tarvitsisivat apua, mutta eivät itse osaa sitä kysyä. Pyyntöjä tulee naapureilta, kaupungin työntekijöiltä, kaukana asuvilta omaisilta ja toisilta vanhuksilta.
- Vanhuksissa on se kiva piirre, että he pitävät huolta toisistaan. Jos joku joutuu esimerkiksi sairaalaan, minulle saatetaan soittaa ja sanoa, että nyt on Helmi sairaalassa, ehtisitkö käydä katsomassa.
Kotikäynneillä tai laitosvierailuilla Satu Enrold pyrkii juttelemaan muustakin kuin säästä tai menneistä ajoista.
- Puhumme muun muassa yksinäisyydestä, ihmissuhteista, sairauksista, uskonasioista ja vanhuuteen liittyvästä ihmisen riisumisesta.
Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi Hämeenkylän seurakunnan vanhustyöhön kuuluu piiri- ja kerhotoimintaa sekä retkiä. Diakoniatyöntekijöiden lisäksi vanhustyötä tekevät muun muassa papit ja seurakunnan vapaaehtoiset.
- Tarvitsisimme yhden diakoniatyöntekijän lisää, mutta sen lisäksi myös uusia vapaaehtoisia. Ihmisiä, joilla olisi aikaa käydä esimerkiksi vanhusten tai avohoidossa olevien mielenterveyspotilaiden luona, jutella heidän kanssaan ja vaikkapa auttaa kotitöissä.
Hämeenkylän seurakunnassa on tällä hetkellä 737 yli 65-vuotiasta, joista 293 on yli 75-vuotiaita. Vanhustyön lisäksi seurakunnassa on eläkeläistoimintaa.
------------------------------------
Mitä toivot vanhustyöltä?
Väestöennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneiden määrä kasvaa Vantaalla vuoteen 2005 mennessä 4 400:lla, vuoteen 2010 mennessä 11 000:lla ja vuoteen 2020 mennessä peräti 22 000:lla nykyisestä. Seurakunnissa varaudutaan muutokseen. Eläkeläis- ja vanhusväestön odotuksia ja tarpeita selvittämään on asetettu työryhmä.
- Kysymys on siitä, mitä pitäisi tehdä, jotta vanhuksilla olisi Vantaalla hyvä elää. Minkälaisia työmuotoja ja toimintoja vanhukset nimenomaan seurakunnilta kaipaavat, selvittää vanhustyöryhmässä mukana oleva seurakuntayhtymän diakoniasihteeri Hillevi Hiironniemi.
- Käytössä on vuonna 1998 tehty kysely eläkeikäisten odotuksista. Lisäksi haastattelemme eri viranomaisia ja vanhusten parissa toimivia järjestöjä. Tärkeää on saada suoraa palautetta sekä vanhuksilta itseltään että muilta asiasta kiinnostuneilta. Olemmehan me kaikki tulevia vanhuksia eli siinä mielessä asia koskee jokaista.
Palautetta nykyisestä vanhus- ja eläkeläistyöstä sekä toiveita tulevasta voi antaa työryhmälle joko kirjeitse tai sähköpostitse. Puhelinpalautetta varten on käytössä kaksi aikaa eli tiistai 30.5. klo 8-12 ja perjantai 2.6. klo 8-12.
Postiosoite on Hillevi Hiironniemi, Vantaan seurakuntien diakoniakeskus, Unikkotie 5 aA, 01300 Vantaa, sähköpostiosoite on Hillevi.Hiironniemi@evl.fi ja puhelinnumero 8306 342.
