SUOMI ELÄÄ SAMANLAISESSA huumassa kuin ennen lamavuosia. Äkkirikkaat esittelevät urheiluautojaan, yritysjohtajista tulee hetkessä optiomiljonäärejä ja piensijoittajat jonottavat uusmedian osakeanteihin.

Mutta on toisenkinlainen Suomi. Sellainen, jolle pörssisijoittamista tutumpaa on sen miettiminen, miten saisi rahat riittämään sekä leipään että maitoon. Suomi, jolle Hex-indeksiä ja New Yorkin pörssikursseja tärkeämpiä seurattavia ovat työttömyyskorvauksen tai toimeentulotuen maksupäivät, EU-ruoka-avustusten jako ja kauppojen poistomyyntitarjoukset.

NOIN SATATUHATTA SUOMALAISTA saa tällä hetkellä ruoka-apua seurakunnasta. Diakoniatyöntekijöillä on miljoona asiakaskäyntiä vuodessa: suuri osa asiakkaista on työikäistä väestöä, monet vakituisia kävijöitä. Joukossa on moniongelmaisia lapsiperheitä. Jos raha menee rahan luokse, myös pahoinvointi näyttää kasautuvan.

Miten tämä sijoittajien Suomi ja syrjäytyneiden todellisuus voisivat kohdata toisensa? Köyhyys on monisyinen ongelma, jota ei yksittäisten ihmisten toimenpiteillä varmaankaan poisteta. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että optioita ja pörssivoittoja saaneet voisivat tehdä myös toisenlaisia sijoituksia. Kun on kerran värkeissä varaa, voisi löytyä myös varaa auttaa.

KORSOSSA ON SAATU kokea arkipäivän ihme. Yhtenä päivänä seurakunnan yhteisvastuukeräystilille ilmestyi 400 000 markkaa. Nimettömänä pysyvä lahjoittaja halusi sijoittaa varojaan kohteeseen, joka tuo parhaan mahdollisen tuoton: toisten ihmisten auttamiseen. Tänä vuonna keräyksen tuotto menee lasten auttamiseen kotimaassa ja ulkomailla.

Tavallisempaa kuin tällainen satojentuhansien suurlahjoitus on "lesken ropo". Monesti ne, joilla on itselläänkin tiukkaa, ovat herkempiä antamaan vähästään kuin hyvin menestyvät liiastaan. Mutta mitä jos tällaisia sijoittajia löytyisi lisää? Millaista Suomea sillä rakennettaisiin?