Sivun toiminnot

On aika rakentaa ja aika purkaa

kommenttionaika.jpg

SANOTAAN, ETTÄ SIVISTYS tuli Suomeen Turun kautta. Sieltä kaikki tosiaankin lähti liikkeelle. Esi-isämme levittäytyivät etelän suunnista yhä laajemmille lakeuksille ja Hämeen härkäteille. Maamme alkoi vähä vähältä kehittyä. Suunta oli selkeästi ylöspäin tai eteenpäin.

Ensin oli suo, kuokka ja Jussi ja sitten pikkuhiljaa kaikki muu. Aamun usvat hälvenivät ja päivä koitti. Työ vaati peräänantamattomuutta. Kaskea kaadettiin ja poltettiin. Uusia savuja sytyteltiin, ja pian viljavat pellot lainehtivat kullankeltaisina laidasta laitaan kautta laajan maan.

Asutuksen levitessä syntyivät kyläyhteisöt, kirkko rakennettiin kukkulalle keskelle kylää, pappilat järven rantaan. Kyläkouluja perustettiin, ja joka niemeen, notkoon, saarelmaan yksi kyläkauppa, pankki ja posti.

KARTTUVALLA VARALLISUUDELLA OPITTIIN palvelemaan kokonaisetua ja yhteistä hyvää. Ketään ei saanut rangaista siitä, että hän eli kehätien toisella puolella. Näky tulevaisuudesta oli kokonaisvaltainen. Torpparillakin täytyi olla oikeus maahan ja toimeentuloon. Se opittiin ja kantapään kautta. Tätä kaikkea sanottiin kehitykseksi. Suomi nousi ihanteittensa siivittäminä kansakuntien ykköskastiin.

Nykypäivänä monet asiat ovat muuttuneet ja sana kehityskin ymmärretään toisella tavalla. Mittarit on vaihdettu uusiin. Kaikella olikin vain aikansa. Oli aika rakentaa, ja nyt on aika purkaa. Se, joka laulaen tuli, se viheltäen menee.

Alati kasvavasta vauraudesta huolimatta rahaa ei enää riitä lasten koulutukseen, ei edes vanhustemme huoltoon, ja se vasta on häpeä. Rahalle on parempaa käyttöä muualla. Puramme sieltä, missä tarpeet ovat suurimmat. Niin määrää ajan henki.

MUUTOKSEN KESKIÖSSÄ OVAT ne arvot, joiden pohjalle tätä maata vuosikymmeniä rakennettiin ja joiden puolesta taistelimme. Kyläkauppa toisensa jälkeen joutuu sulkemaan ovensa, postit ja pankit lakkautetaan ja kylät kuihtuvat. Ihmiset lähtevät sinne, mistä ovat tulleetkin, alas etelään.

Ne, jotka eivät tahdo etelään, joutuvat hyllylle. Maa autioituu, ja jäljelle jää vain hiljaisuus. Ikkunan eteen pannaan pahvisuoja ja luukut naulataan umpeen. Se on tämän päivän kehitystä. Paradoksaalista on, että uusillakin mittareilla olemme jälleen ykköskastia. Kysyä kuitenkin sopii, kenen unelmia nyt toteutamme, kenen hyväksi koituu tämä kaikki?

Ossi Kuoppala,pastori,Kirkon ulkomaanapu
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook