Helena Heino on työskennellyt 35 vuotta diakonissana Korsossa ja jää elokuussa eläkkeelle. Hänen työssäoloaikanaan diakoniatyö on kokenut monia muutoksia: vanhusten olot eivät ole enää niin huonot kuin 1960-luvulla, mutta uusi huono-osaisten joukko on syntynyt päihdeongelmaisista ja muista syrjäytyneistä.

Helena Heino oli aloittaessaan 1965 Korson alueen ensimmäinen diakoniatyöntekijä. Toinen diakoniatyöntekijä seurakuntaan saatiin 1970-luvulla, ja kolmas vasta muutamia vuosia sitten.

Diakonissa oli saanut Helsingin diakonissalaitoksella sairaanhoitajan koulutuksen sekä valmennusta seurakuntadiakoniaan.

Alkuaikoina sairauteen ja terveyteen liittyvät kysymykset olivatkin työssä keskeisiä. Etenkin vanhukset tulivat seurakuntasisaren vastaanotolle saamaan pistoksia, mittauttamaan verenpainettaan ja puhumaan sairauksistaan - ja samalla ehkä muistakin ongelmistaan.

- Asuin seurakunnan asunnossa, jossa otin vastaan myös potilaita. Asunnossani ei ollut erillistä vastaanottohuonetta heitä varten, Helena Heino kertoo työ- ja asuinoloistaan.

Asunto oli muutenkin aikakauden tapaan varsin vaatimaton, eikä siinä ollut edes suihkua. Se oli vasta valmistuneen sairaanhoitajan mielestä suuri puute, ja hän pääsikin pian muuttamaan paremmin varustettuun virka-asuntoon.

VAPAAEHTOISVOIMIN VANHUSTEN RUOKAILUJA

Helena Heino törmäsi työssään myös paljon alkeellisempiin asuinoloihin. Diakoniatyöntekijä teki kotikäyntejä päivittäin, useimmiten vanhusten luo. Samalla kun hän tapasi vanhuksen, tuli tutuksi usein myös tämän asumiskurjuus.

- Korsossa ei vielä silloin ollut yhtään kerrostaloa. Vanhukset asuivat omakotitalojen yläkerroissa tai mökeissä, joissa ei ollut mitään mukavuuksia. Tilanteen helpottamiseksi seurakuntakin hankki 1970-luvulla Korsoon viisi yksiötä vanhusten asunnoiksi.

Helena Heinon kokemuksen mukaan vanhukset olivat 1970-luvulla sairaampia ja muutenkin huono-osaisempia kuin nykyään. Siksi tuolloin oli tarpeen järjestää Korson kirkolla vanhusten ruokailua. Sitä toteutettiin vapaaehtoisin voimin.

Vaikka pääosa työstä suuntautui vanhusväestöön, kuului työhön myös kehitysvammais- ja perhetyötä.

- Muutamien perheiden taloja kunnostettiin tai rakennettiin loppuun talkoilla.

Ajan mittaan kotikäyntityö on vähentynyt ja muuttunut luonteeltaan.

- Nykyään kotikäyntipyyntöihin kyllä vastataan, mutta diakoniatyöntekijä ei enää juurikaan mene noin vain soittelemaan ovikelloa ja tapaamaan seurakuntalaisia. Vanhusten luona käy nykyään enemmän muita avustajia kuin ennen.

DIAKONIATYÖNTEKIJÄ TAVATTAVISSA AAMUPÄIVISIN

Diakoniatyöntekijän työpanos kuluu nykyään paljolti erilaisen toiminnan järjestämiseen: vanhusten ja vammaisten piireihin, leireihin ja retkiin.

Muutaman viime vuoden aikana Helena Heino on itse ruvennut arvostamaan myös kansainvälisen diakonian edistämiseen liittyviä työtehtäviä. Hän on toiminut yhteisvastuukeräyksen keräyspäällikkönä seurakunnassa.

Lisäksi 1980-luvulla tulivat diakoniatyössä käyttöön päivystysvastaanotot: jokaisena muuna arkipäivänä paitsi torstaina on seurakunnan diakoniatyöntekijä tavattavissa aamupäivisin diakoniatoimistossa.

- Kun päivystys käynnistyi, vastaanotoille alkoi tulla pääasiassa työttömiä ja elämäntapaongelmaisia miehiä, ja sinne oli valtavat jonot. Kun muut rahat oli juotu, seurakunnalta tultiin pyytämään avustusta.

PIKKUSUMMAT EIVÄT AUTA KETÄÄN

Vastaanotoilla on käynyt myös mielenterveysongelmaisia. Viime aikoina kävijöissä on ollut syrjäytymässä olevia nuoria miehiä ja yksinhuoltajaperheitä.

- Päihdeongelmaisia oli kyllä silloinkin, kun aloitin työni, mutta ongelma ei näkynyt katukuvassa. Ongelmaisilla oli perheensä, jotka hoitivat heidät.

Aluksi vastaanotoilla jaettiin pyytäjille pieniä avustuksia, mutta aikaa myöten toiminta alkoi turhauttaa.

- Pikkusummat eivät auta ketään kuin hetken, eivätkä ne ainakaan muuta ihmistä.

Vaikka avustusten jakamisesta on melkein luovuttu, niin lapsiperheiden ensiavusta huolehditaan aina. Lisäksi Vantaan seurakuntayhtymän kriisiavustuksella on joissain tapauksissa voitu hoitaa perheen vuokrarästi tai kauppalasku.

Aikoinaan 1991 mahtipontisesti alkanut työttömien ruokailu muuttui sekin pääosin päihdeongelmaisten palveluksi. Kun ruokailulle pantiin hinta, he kaikkosivat. Tänä keväänä ruokailun järjestäminen päätettiin Korsossa lopettaa.

Korson seurakunta ei myöskään jaa ruoka-apua ruokapankkien tapaan, vaan sentapainen toiminta on kokonaan vapaaehtoisten varassa.

Helena Heinon kokemus diakoniatyöntekijänä on, ettei hän ole saanut mitään aikaan päihdeongelmaisten kanssa.

- Päihdeongelmaisten kanssa on kyllä helppo keskustella. He ovat avoimia ja rakastavat lapsiaan, vaikka nämä olisikin otettu huostaan tai joutuneet erossa äidille.

- Diakoniatyössä tärkeintä on ihmisten rinnalla kulkeminen, kuunteleminen ja myötäeläminen. Minä en ole enää sellainen, joka osaisi sanoa, miten toisten pitäisi elää. Ihminen voi muuttua vain, jos hän itse oivaltaa, että tarvitsee muutosta.