Korson seurakunnalle 400 000 markan lahjoitus yhteisvastuukeräykseen
- Tämä on niitä arkipäivän ihmeitä, joita ei tapahdu, mutta joskus kuitenkin tapahtuu, hämmästelee Korson seurakunnan kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen yhteisvastuukeräykseen tehtyä suurlahjoitusta.
Seurakunnan keräystilille ilmestyi eräänä päivänä 400 000 markan lahjoitus yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Lahjoittaja ei ollut etukäteen missään yhteydessä seurakuntaan, mutta kirkkoherra Kinnunen otti lahjoittajaan pankkikuitin perusteella yhteyden.
- Kyseessä on pääkaupunkiseudulla asuva nainen, joka tuntee jonkinlaista lukkarinrakkautta Korsoa kohtaan. Hän ei halua nimeään julkisuuteen.
Nainen oli lukenut helmikuussa Suomen Kuvalehdessä ilmestyneen artikkelin, jossa haastateltiin Puolangan ja Korson seurakunnan yhteisvastuukerääjiä. Kainuulaisessa Puolangan seurakunnassa yhteisvastuukeräyksen tulos on yli 30 markkaa henkeä kohti, Korsossa se oli vain 2,60 markkaa seurakuntalaista kohti, vaikka tulos onkin jo vuosia ollut nousussa.
- Artikkeli vaikutti naiseen niin, että hän halusi antaa tällaisen valtavan lahjoituksen. Hän sanoi, että yhteisvastuukeräys on hyvällä asialla ja hän voi luottaa siihen, että ihmiset saavat sen kautta todella apua.
Keräystulos olisi Korsossa tänä vuonna muutenkin noussut selvästi, sillä ovelta ovelle kerääjät ja erilaiset tempaukset ovat nostaneet tuloksen viimevuotisesta 44 000 markasta noin 70 000 markkaan.
- Tällainen yli 50 prosentin nousu on hyvin merkittävä, ja siitä kuuluu kiitos sekä kerääjille että antajille. Kyllä ovikeräys edelleen on se paras kerästapa, kun vain löytyy tarpeeksi kerääjiä. Monet ihmiset oikein odottavat, että kerääjä ilmestyy oven taakse, Kinnunen kertoo.
- Keräykseen ovat Korsossa osallistuneet myös monet järjestöt. Martat tekivät runoillan, leijonat järjestivät yhteisvastuulounaan ja veteraanit lahjoittivat yhden paperinkeräyksen tuoton keräykseen, mainitsee Kinnunen muutamia esimerkkejä.
Kun perinteisen keräyksen tuottoon lisätään suurlahjoitus, pääsee Korson seurakunta tänä vuonna 470 000 markan tulokseen. Se tekee 25,80 markkaa seurakuntalaista kohti, mikä on aivan valtakunnan kärkipäässä. Viime vuonna paras tulos oli Pellossa, 54 markkaa/henki, mutta Pello onkin jo vuosikausia ollut keräyksessä aivan omaa luokkaansa.
