Internet on ollut jo vuosia osa kirkon ja kristillisten järjestöjen viestintää. Verkkoviestinnän kehitys menee eteenpäin huimaa vauhtia. Mitä se merkitsee kirkolle?

Sana-lehden toimituspäällikkö Jussi Mursula tekee parhaillaan Kansan raamattuseuralle ja Sanalle uusia internetsivuja. Kesällä avattavilta sivuilta löytyy mm. rukouspalvelua, sielunhoitoa ja evankelioivaa aineistoa.- Internet on hyvä apuväline ja toiminnan laajentaja, joka mahdollistaa perinteisen median rajojen ylittämisen. Netin kautta tavoitetaan ihmisiä, joita ei muutoin tavoitettaisi. Seurakunnan tulee ottaa paikkansa myös virtuaalitodellisuudessa ja tarjota siellä sanomaansa, sanoo Mursula.Kristillisten järjestöjen ja seurakuntien nettisivut ovat yleensä kuivia, harmaita ja yllätyksettömiä. Niiden pääsisältö on omasta organisaatiosta tiedottaminen. Mahdollisuuksia muuhunkin on, jos resurssit riittävät.- Seurakunnan peruspalvelut sielunhoitoa, rukouspalvelua ja jumalanpalvelusta myöten on mahdollista laittaa verkkoon ja hyödyntää samalla kuvaa ja ääntä, toteaa Mursula.

SIELUNHOITOA JA RUKOUSTA SAA VERKOSSA

Virtuaaliseurakuntien syntyminen on Mursulan mielestä hyvä

kehityssuunta, sillä se laajentaa seurakuntaa. Nettiseurakunnassa on helppo käydä, koska sen voi tehdä nimettömänä ja kasvottomana.- Virtuaaliseurakuntaan voi osallistua vaikka olisi kesälomalla tai matkalla. Internet mahdollistaa maailmanlaajan seurakunnan, pohtii Mursula netin mahdollisuuksia.- En kuitenkaan usko virtuaaliseurakunnan koskaan korvaavan tavallista seurakuntaa, sillä ihmisten muodostama yhteisö on aina virtuaalista yhteisöä tärkeämpi.Seurakuntien ja kristillisten järjestöjen sivuilla tulisi Mursulan mielestä olla esillä kristinuskon perusasioita. Sivuille saattaa eksyä ihmisiä, jotka eivät näitä asioita tiedä tai ovat juuri niitä etsimässä. Kansan raamattuseura tarjoaa sivuillaan vastauksia uskon kysymyksiin ja pyrkii evankelioimaan netin parissa aikaansa viettäviä. Opiskelijoille on suunnitteilla nettikahviloita ja virtuaaliyhteisöjä, ekumenian alallakin nettiä tullaan käyttämään.Nettisielunhoito on Mursulan mukaan nykyisinkin jo yllättävän laajaa. - Verkkosielunhoidossa ja -esirukouksessa on oltava suojaukset.

On tosin häviävän pieni vaara, että hakkerit saavat sielunhoitosivuilta luottamuksellista tietoa. Ihmisen suuri hätä ohittaa usein tietosuojan.Seurakuntien antama mediakasvatus olisi Mursulan mielestä

tärkeää, sillä verkko on täynnä erilaisia uskonnollisia sivuja. Käyttäjän tulisi tietää keiden sivut ovat luotettavia.

PAPIN PUHEILLE VOI MENNÄ NETTIKAPPELIIN

KIRKKO-verkon toimittaja Riku Moisio vastaa kirkon virallisista sivuista. Hän huomauttaa, että kaikki seurakuntien ja muiden kirkon tahojen sivut mielletään myös kirkon sivuiksi. - Kirkon virallisia sivuja ryhdyttiin rakentamaan vuonna

1995, ja sen jälkeen niitä on parannettu aika ajoin. Nykyisellään kirkon viralliset sivut sisältävät paljon tietoa, mutta ne ovat vanhahtavia ja virallisia sisältäen pääasiassa kirkon organisaation, myöntää Moisio.Kirkon sivujen käyttäjämäärät ovat kuitenkin olleet nousussa.

- Kaikkea ei kannata laittaa nettiin. On kysyttävä, mitä

tehtäviä kirkolla on, ja katsottava mitä niistä voidaan toteuttaa verkon kautta.Kirkko on parhaillaan rakentamassa internettiin uutta portaalia, joka järjestellään asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Kirkollisen portaalin ensimmäinen vaihe valmistunee 2001, mikäli hankkeen rahoitus järjestyy.Uuteen portaaliin on tulossa mm. nettikappeli, jonne kootaan hartausaineistoa, esirukouspalvelu ja jossa nettipappikin on tavattavissa.

KOLMIULOTTEISEN VIRTUAALIN KÄYTTÄJIÄ ON VIELÄ VÄHÄN

Moision mielestä jumalanpalvelusta ei kannata viedä verkkoon, sillä se olisi vain huonompi versio tv-jumalanpalveluksesta. Virtuaalilasien ja pukujen avulla toteutettu virtuaalijumalanpalvelus ei saa Moisiolta kannatusta, sillä kolmiulotteisen virtuaalin käyttäjiä ja koneita on vähän, ja koko ajatus on hänen mielestään aika outo. Rukouspalvelu sen sijaan toimii sähköpostina hyvin, kuten myös sielunhoito, jos vain tietosuoja turvataan. Oppilaitospappien sielunhoitopalvelu sähköpostitse on yleistä, ja onhan mielenterveyspalvelujakin jo netissä.- Sähköposti on helppo tapa ottaa kontakti, vaikka kasvokkain tapahtuva sielunhoito tuntuu luonnollisemmalta. Evankeliointiakin verkossa harjoitetaan, mutta ihmisten tapaaminen kasvokkain on luontevampi tapa kertoa uskosta, sanoo Moisio.Kirkolla on jo oma keskustelualue Kirkonmäki, jossa vaihdetaan mielipiteitä kirkollisista aiheista. Moision mielestä kristillisiä keskustelualueita tarvitaan, mutta sivuilla on oltava hoitaja, jotta keskustelu etenisi järkevästi.- Tärkeintä on, että kirkko tekee tarjoamansa palvelut hyvin.

Kun olemme tekemässä uutta kirkollista portaalia, niin teemme sen huolella ja mainostamme palveluja vasta, kun ne ovat riittävän laadukkaita.

-------------------------------------

Tulevaisuuden keinotodellisuudessa

ietotekniikka on synnyttämässä uutta keinotekoista todellisuutta.

Ehkä emme enää muutamien vuosien kuluttua verestä muistojamme valokuva-albumin ääressä, vaan sukellamme suoraan lapsuutemme maailmaan tietokoneen avulla. Kukapa tietää, vaikka osallistuisimme virtuaalihahmossa kolmiulotteisen nettikirkon jumalanpalvelukseen.

äätän matkata menneisyyteen vuoteen -69. Käytän rakennuspalikoina valokuvia lapsuudestani. Kuvanlukijalla saan skannattua kuvat tietokoneeni muistiin.Kuvista hahmottuvat tyydyttävästi lapsuudenkotini sisätilat, sisustus ja ulkopuoli. Talon lähiympäristöstä saan otoksen, kun käytän apuna kuvia myös muilta vuosilta. Kone päättelee kuvien asemat suhteessa toisiinsa, häivyttää saumat ja päällekkäisyydet ja täyttää aukot ympäristöön sopiviksi.Valitsen päivämääräksi kesäkuun ensimmäisen päivän aamun.

Luonto muuntuu vuodenaikaa vastaavaksi. Pyydän konetta hakemaan netistä kyseisen päivän säätiedot Iisalmesta ja luomaan niiden mukaiset olosuhteet: tuuli huojuttaa puita ja navakat puuskat läikittävät järven pinnan.Käsken konetta muuntamaan maailmani kolmiulotteiseksi virtuaalitilaksi.

Puen ylleni virtuaalipuvun ja -lasit - olen kotona vuodessa -69.Istahdan hiekkakasalle ja annan hiekan soljua sormien välistä.

Alkukesän kukkaloisto aamukastepisaroineen näyttää täydelliseltä. Tuoksua en tunne, mutta ei se mitään - olenkin hieman allerginen. Jotain kuitenkin puuttuu: "kone, luo sijaintipaikkaa vastaava ekosysteemi!". Kimalaiset ilmestyvät pörräämään kukkiin.

ON AIKA DIGITALISOIDA VANHEMMAT

Ei puutu enää kuin ihmiset. Myös oma hahmoni on vielä koneen oletusarvoisessa muodossa eli nykyisenä itsenäni. Heitän lasit sivuun ja alan etsiä sopivia kuvia vanhemmistani, itsestäni, naapureistani ja kavereistani. Kaikista ei välttämättä ole kuvia juuri halutulta vuodelta, mutta kone osaa tasoittaa erot nuorentamalla tai vanhentamalla kuvaa.Syötän tiedot vanhempieni persoonallisuudesta. Kuvista saan varsin mukiinmenevän ilmeskaalan. Onneksi minulla on C-kasetilla vanhempieni puheääntä - se olikin jo aika digitalisoida -, joten saan hahmoille melko luonnollisen äänen. Asetan keinoälyn ohjaamaan hahmoja, joten ne toimivat tyydyttävästi esikuviaan mukaillen.Puen virtuaalilasit ylleni ja palaan takaisin maailmaani.

Jännää, miltä kaikki näyttää tämänkokoisesta. Minun on pakko kokeilla, miten monimutkaista veden laskeminen tiskipöydän hanasta oli. Joudun nostamaan molemmat kyynärvarteni tiskipöydän reunaa vasten, hypähtämään ja jäämään roikkumaan niiden varaan. Seuraavaksi minun on siirrettävä painoni toisen kyynärvarren varaan ja avattava hana toisella kädellä.Menen pannuhuoneen kautta ulos. Näen jo kauan sitten kuolleen naapurin puuhastelevan pihallaan eikä se tunnu yhtään pahalta, sillä niinhän se silloinkin oli. Keittiönikkunaan katsoessani huomaan, että vanhempanikin ovat jo heränneet ja istuvat aamukahvilla.

REKISTERÖIDYN NETTIKIRKKOON

Iltapäivällä näläntunne saa minut heittämään lasit ja puvun sivuun. Lueskelen syödessäni Vantaan Lauria ja huomaan, että Tikkurilan seurakunnan virtuaalijumalanpalvelus alkaa kuudelta.Ongelmana vain on, että en ole rekisteröitynyt kyseiseen nettikirkkoon. Päätän rekisteröityä. Otan yhteyden seurakunnan nettiosoitteeseen ja lähetän henkilötietoni ja kuvani verkkopalvelimelle.Minua pyydetään varmistamaan henkilöllisyyteni sähköisellä

henkilökortilla. Vedän kortin lukijan läpi ja minua pyydetään antamaan vielä henkilökohtainen salasana ja varmistukseksi toistamaan se.Heitän jälleen puvun ja lasit ylleni ja sukellan jumalanpalvelukseen.

Tämä on ns. Real Virtual Stage Church, mikä tarkoittaa virtuaalikirkkoa, jossa on täydellinen audiovisuaalinen vuorovaikutussuhde sekä lisäksi mahdollisuus vaikuttaa luonnonmukaisesti ympäristön esineistöön.

VIRTUAALIHAHMOISET IHMISET POLVISTUVAT ALTTARILLE

Pappi seuraa liturgina toimiessaan luonnollisen näköistä

virtuaalista kirkkokäsikirjaa, vaikka kaikki tekstit olisi mahdollista heijastaa myös suoraan verkkokalvolle. Päämääränä on aito tunnelma, joka syntyy vain, jos esineet ovat todella käytettävissä ja niitä todella käytetään.Ehtoollisjumalanpalvelukset eivät ole mahdollisia, koska niiden läpiviemiseen ei riitä pelkkä audiovisuaalisuus ja esineistöön vaikuttaminen - tarvitaan aine elementeiksi. Olen huomannut, että virtuaalikirkoissa on alettu käyttää varsin yleisesti - ikään kuin ehtoollisen "hätävarana" - alttarisiunausta.Saarnan aiheena on eräiden nettikirkkosovellusten etiikka.

Pappi kysyy, miten ihmiseen vaikuttaa jumalanpalvelus, jossa efektein yritetään synnyttää tai kiihottaa hengellisiä kokemuksia. Eikö ole eettisesti arvelluttavaa luoda kirkkosaliin hohtavia enkelihahmoisia valo-olentoja? Tai asettaa kirkastunut Kristus siunaamaan alttarille polvistuvia virtuaalihahmoisia ihmisiä?Jumalanpalvelus päättyy ja huomaan joukossa muutaman tutun kasvon. Kättelemme ja menemme keskustelutilaan kyselemään kuulumisia.