EI KAI KENELLEKÄÄN pitäisi olla epäselvää, että toisen ihmisen pahoinpitely on syntiä. Ei varsinkaan ihmiselle, joka perustaa elämänkatsomuksensa Raamattuun tai on peräti kirkon työntekijä.Nämä olivat ensimmäiset mieleen tulevat ajatukset, kun luin Mikkelin piispan Voitto Huotarin sanat uutisesta, joka kertoi kirkon naistyön neuvottelukunnan tuoreesta vihkosesta "Miehet, naiset ja väkivalta". Huotarin mukaan "on selkein sanoin tuotava esiin, että naisiin kohdistuva väkivalta on paitsi ihmisoikeusrikkomus myös synti".SITTEN TULI MIELEEN maaliskuinen kirjoitus Helsingin Sanomien nuorten palstalta. Nimimerkki "Helvetissä asuva enkeli" kirjoitti isästään, joka perustelee lastensa (ja kenties vaimonsa) hakkaamista Raamatulla. Isän mielikohta tuntui olevan "se joka lastansa kurittaa, se lastansa rakastaa". Äiti puolusti isää muistuttamalla käskystä "kunnioita isääsi ja äitiäsi".Tällaiselle Raamattunsa ehkä lukeneelle, mutta lukemansa täysin väärin ymmärtävälle ihmiselle, on varmaan tarpeen, että piispa muistuttaa perheväkivallan olevan syntiä. Valitettavasti eri asia on, muuttaako se hänen käytöstään. Kuten mainitussa vihkosessa todetaan, perheväkivalta on vapaaehtoinen valinta ja harkittu käyttäytymisstrategia.

USEIMMILLE LASTENSA TAI vaimonsa pahoinpitelijöille lienee periaatteessa selvää, että väkivalta on väärin, mutta käytännössä sille löydetään itselle sopivat selitykset. Jollekin se voi olla Raamattu, toiselle humalatila, kolmannelle vaikea elämäntilanne, neljännelle puolison ominaisuudet.Selityksiä siis löytyy, mutta todellisuudessa väkivallan käyttäminen on vain ja ainoastaan väkivallan käyttäjän vastuulla. Väkivalta - sekä fyysinen että henkinen - on syntiä, eikä sen harjoittamista voi perustella rakkaudella. Rakkautta on, että väkivallan käyttäjä havaitsee oman tilansa, katsoo peiliin ja etsii itselleen apua.