Sivun toiminnot

Onko jKr nyt jaa ja eKr eaa?

AINA TIISTAISIN TAI keskiviikkoisin postilaatikkoon kopsahtaa Aku Ankka. Sisarukset kisaavat, kumpi ehtii koulusta kotiin nappaamaan ensimmäisen lukuvuoron. Viime viikolla perheen isä ehti ensiksi ja Ankasta löytyikin aarre, jonka isä luki lehdestä jo 31 vuotta sitten, 1969.

Tiedättehän toivesarjat - yleensä Carl Barksin piirtämien vanhojen sarjojen uusintoja. Ne olivat Aku-sarjojen parhaimmistoa jo kolme vuosikymmentä sitten.

Viime viikon lehdessä on ensimmäisenä pitkänä sarjana monet kerrat luettu toivesarja Tietokilpailu.

Sarjan ensimmäisessä ruudussa tulee vastaan yllätys: "Caesar syntyi vuonna 102 eaa., ja hänet murhattiin vuonna 44 eaa..."

Eaa.? Tarkoittaako se ennen ajanlaskun alkua?

Vanhoissa käännöksissä se oli eKr. - ennen Kristusta. Samalla sivulla viisi ruutua myöhemmin tulee vastaan toinen yllätys: "Rooma paloi vuonna 64 jKr." JKr. - ei suinkaan jaa. - jälkeen ajanlaskun alun, kuten olisi johdonmukaista.

Aku Ankan päätoimittaja Markku Kivekäs kertoo, että tämä on ensimmäinen kerta, kun suomennoksessa käytetään lyhennettä eaa. Mitään sattumaa tai huolimattomuutta ei ole se, että samalla sivulla esiintyy myös jKr. Nytpähän on sopivat muodot niin uskovalle kuin ateistillekin, Kivekäs sanoo. Juuri tässä sarjassa Aku lukee kirjoja, joten on ihan järkevää, että eri kirjoissa voi esiintyä eri muoto.

Barksin sarjoja kohdellaan erityisellä huolella, Kivekäs kertoo. Uusissa toivesarjoissa suomennokset viilataan entisiä tarkemmiksi. Alkukielessä 50-luvulta englanninkielinen termi on tosin B.C., Before Christ - ennen Kristusta.

Jaa.- ja eaa.-lyhenteet ovat osuneet silmiin joskus myös Helsingin Sanomissa. Toimituspäällikkö Pekka Kukkonen kertoo, että lehdellä on laaja sisäinen kieliohje, jossa sekä eaa. että eKr. kelpuutetaan käyttöön. Mitään uskonnollista ohjailua kielivalintoihin ei sisälly.

Taru Kolehmainen Kielitoimistosta kertoo, että eaa.-lyhenne on keksitty 70-luvulla ja se liittyi nimenomaan uskonnon kieltämiseen. Lyhenne esiintyy myös Kielitoimiston nykyisessä lyhenneluettelossa, mutta suosituksia sen tai eKr./jKr-lyhenteiden suosimisesta ei ole.

Oman kulttuurihistorian vesittämistä eaa.-lyhenne ainakin on. Samaa mieltä ovat myös Kukkonen ja Kolehmainen.

Kyllä kai ateistikin voi tunnustaa, että länsimaisen ajanlaskun alku on liitetty Kristuksen syntymään. Aku Ankka puolestaan on Suomen laajalevikkisin aikakauslehti, joten sillä on suuri vaikutus tulevien polvien kielenkäyttöön.

-------------------------------

eKr. = ennen Kristuksen syntymää

eaa. = ennen ajanlaskun alkua jKr. = jälkeen Kristuksen syntymän aa. = jälkeen ajanlaskun alun

Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook