Rippikoululaisten vanhemmatkin kaipaavat

Eija Smithin omasta rippikoulusta on jo yli 30 vuotta. Hänen vanhin lapsensa Karo kävi rippileirin viime kesänä.

Karon innostamana viisikymppinen Eija meni uudelleen rippikouluun, kun Vantaankosken seurakunta järjesti viime kesän rippileiriläisten vanhemmille kertausriparin.

Tekisi sullekin hyvää, suositti viime kesänä rippikoulun käynyt Karo äidilleen Eija Smithille, kun tämä sai kirjeen Vantaankosken seurakunnasta.

Kirje tarjosi vuonna 1984 syntyneiden nuorten vanhemmille mahdollisuuden osallistua "riemuriparille" tai "kauhukinkereille" tämän kevään aikana.

Aikuisrippikouluun menemiseen eivät kaikki suhtautuneet yhtä luottavasti kuin Karo. Lähiympäristössä heräsi myös kysymyksiä ja epäilyksiä.

- Etkö ole käynyt riparia? Mikäs siinä, kun et rupea käännyttämään ja saarnaamaan, työtoverit sanailivat.

- Normaalisti viisikymppiset alkavat bailata ja riehua, istuskella kuppiloissa ja tanssia. Aina sinun pitää olla erikoinen ja tehdä muuta kuin muut, arvioi puolestaan serkku.

Kuinka paljon ja mitä hyvää rippikoulun kertauskurssi voikaan antaa, selvisi, kun Eija päätti osallistua sille.

TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ

Rippikoulun kertauskurssin ohjelmaan kuului kolme kokoontumista kahden viikon välein ja viikonloppuleiri. Kahden tunnin kokoontumisissa oli paljon tekemistä.

Työskentelyvälineinä saattoivat olla kynä ja paperi tai sakset ja kasa lehtiä. Paperille piirrettiin oma kuva ja luonnosteltiin, millaiseksi kukin hahmottaa Jumalan. Vaihtamalla istumapaikkaa tuolilta toiselle saattoi vaihtaa roolia ja käydä keskustelua itsensä ja Jumalan välillä.

Työskentelyssä saatettiin myös hahmotella oman lähitulevaisuuden näkymiä, velvollisuuksia ja mahdollisuuksia.

Leirillä viivyttiin reilu vuorokausi lauantain lounaasta sunnuntain päiväkahviin. Leiripaikkana oli Holman leirikeskus niin kuin kesän riparilaisillakin oli ollut. Saunottiin ja ulkoiltiin.

- Nähtävästi aikuisilla teetettiin samat jipot ja jutut kuin nuorilla. Monissa tehtävissä harjoiteltiin ryhmän yhteistoimintaa, toisten huomioon ottamista ja läheisyyttä. Riparilla oli sopivasti esillä Raamattua ja muita aiheita.

Ilta- ja aamuhiljentymisen lisäksi leirillä valmisteltiin Myyrmäen kirkon seuraavan sunnuntain jumalanpalvelusta.

- Synnintunnustus oli kai sanasta sanaan ryhmäläisten laatima. Jumalanpalveluksen toteuttamisessa minä pääsin vähällä, kun tarjouduin keräämään kolehdin poikani avustamana.

- Myyrmäen kirkko on valoisa, mielen valtaa siellä puhtauden tunne. Olo tuntuu hyvältä. Aikuisriparilaisten osallistuminen ehtoolliselle oli kuin konfirmaation jälkeen, vain alba puuttui.

HANKALA TAPAUS

Omassa rippikoulussaan yli 30 vuotta sitten Eija epäilee olleensa hankala tapaus, jo henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta

- Olin kuin tuli ja leimaus.

Oikeastaan Eija oli jo ennen rippikoulua ratkaissut, miten hän toimisi siellä.

Hän teki loputtomasti kysymyksiä, kysyi kysymästä päästyäänkin.

- Elin vaihetta, jossa kokeilin rajojani. Vanhempani olivat oikeistolaisia, ja siksi kokeilin usein, minkä vaikutuksen teki, kun jätin huoneessani näkyviin Marxin kirjan.

Vaikka Eija olikin kapinallinen, niin oli itsestään selvää, että hän menisi rippikouluun. Kaste, rippikoulun käyminen ja kirkollinen avioliittoon vihkiminen tuntuivat kuuluvan elämään.

- Miten voidaan todistaa, että Jeesus teki niin kuin kerrotaan? kuului yksi Eijan kysymyksistä.

Tuntikausia jatkuneiden kiihkeiden keskusteluiden lisäksi mieleen ovat jääneet hiihtolomaleirin tunnelmalliset hetket takkatulen ääressä. Silloin saatettiin yhdessä pastorin kanssa lauleskella juuri muotiin tullutta Beatlesien Girl'iä.

KIRKKOKIN MUUTTUU

- Sellaista, joka ei säännöllisesti käy kirkossa, jälkiripari lähentää seurakuntaan. Riparin aikana voi kerrata aikaisemmin kuulemaansa, Eija pohtii. Toisaalta hänen kokemuksensa mukaan kyse ei ollut vain vanhan kertauksesta.

- Riparilla tutustuttiin nykynuorten hengelliseen musiikkiin. Muutenkin siellä oppii ymmärtämään omaa nuortaan - sitä, miten paljon rippikoulussa ollaan yhdessä ja kuinka monia asioita siellä käydään läpi. Siten nuorten ja heidän vanhempiensa välinen kuilu kapenee.

- Sitä paitsi kirkkokin uusiutuu. Se on muuttunut lämpimämmäksi ja ihmisläheisemmäksi. Kirkko tarjoaa eristäytymisen tilalle läheisyyttä. Enää ei pelotella synnillä ja alakertaan joutumisella.

Nykyään pelon aiheet ovat toisaalla: maailma on muuttunut raa'aksi, kertoo Eija havainnoistaan. Sekoilevia tai vähintäänkin epäystävällisiä ihmisiä ei ole vain kadun vastaantulijoissa, vaan myös asiakaspalvelutyön asiakkaissa.

- Jostakin täytyy saada voimaa ja ymmärtämystä olla ystävällinen niillekin ihmisille, jotka kaataa kaiken päällesi.

SIELUNRAUHAA

Eija on vakuuttunut siitä, että ihmisen on tarpeen aina jossain kohtaa pysähtyä hetkeksi etsimään sielulleen rauhaa. Etenkin työmatkoillaan ulkomaille hänellä on ollut tapana pistäytyä kirkon takapenkkiin.

- Etelässä voi kirkkoon pujahtaa koska tahansa. Useimmiten kirkot ovat kauniita, niissä voi kokea Jumalan läheisyyttä. Hiljaisuudessa voi muistaa kotiasioita, ehkä rukoilla kotona olevien lasten puolesta.

Ennen aikuisriparia Eijaa vaivasi tunne, että hän oli juoksemassa itseään hengiltä: työpäivä kestää viiteen, kotona hän on kuudelta tai puoli seitsemältä, keittiövuoro jatkuu ehkä puoli yhdeksään, sitten pitäisi vielä silittää ja jatkaa muita viiden hengen perheen kotitöitä, ja työssä on vielä lauantaipäivystyksiäkin...

Riparin jälkeen Eija kokee rauhoittuneensa. Hän on saanut vahvistusta ajatukselleen siitä, mikä elämässä on olennaista. Toisetkin ovat panneet merkille hänen hyvän olonsa.

Arkielämässä tärkeintä on lähimmäisenrakkaus ja toisesta välittäminen - naapureiden, vanhusten ja lasten huomaaminen ja auttaminen.

- Kun elämässä menee tuhatta ja sataa, on joskus hyvä istua ja rauhoittua, vähentää hirveätä vauhtia. Ottaa aikaa siihen, että istuu ja lukee vaikka satuja 8-9-vuotiaiden lasten kanssa.