KUN KÄVIMME TAANNOIN vaaliuurnilla, emme valinneet itsellemme ainoastaan presidenttiä vaan myös hyvinvointiyhteiskunnan. Vaalien perusteella kansamme enemmistö oli sitä mieltä, että hyvinvointiyhteiskuntaa ei saa romuttaa tai heittää historian romukoppaan kuin mitäkin roinaa. Sitä on puolustettava vaikka viimeiseen saakka.

Hyvinvointiyhteiskunta on meille suomalaisille arvo sinänsä. Kun sitä rakennettiin, oli päämääränä, että kaveria ei jätetä. Ajatus on seurannut kuin varjona meitä tähän päivään saakka. Tuloksiakin on. Suomi on maailmanlaajuisesti vakaa maa, on rauha ja solidaarisuuttakin vielä löytyy.

HYVINVOINTIYHTEISKUNTAMME EI KOSKAAN ole ollut niin suuressa vaarassa kuin nyt. Monet voimat pyrkivät murtamaan sen perusteita ja vaihtamaan arvot uusiin ja yksityisiin.

Kansainvälisesti olemme nyt EU:n ytimessä. Suomella on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa koko maailman menoon kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Olemme mukana päätöksenteossa, joka koskettaa suoranaisesti koko maailmaa. Kysymys kuuluu: mitä tahdomme maailmalle antaa? Emme voi olla vain saavana osapuolena.

Monet maat ovat alkaneet nyrpistää nenäänsä kehitysyhteistyölle. Ajatellaan, että kyllä avautuva kauppa köyhänkin nostaa. Mutta niin ei taida koskaan käydä. Suomessa ymmärretään paremmin kuin muualla, että taloudellinen kasvu sinänsä ei riitä poistamaan köyhyyttä, vaan siihen tarvitaan järeämpiä otteita.

Suomen kehitysyhteistyön linjaukseen on sisällytetty aikamoinen räjähdyspanos. Suomi korostaa yhteistyötä kaikkein köyhimpien maiden kanssa ja pyrkii vaikuttamaan, että jokaisella ihmisellä olisi oikeus inhimilliseen kehitykseen, ettei kukaan joutuisi ulkopuolelle leirin.

VAIKEINTA KEHITYSYHTEISTYÖPOLITIIKASSA NÄYTTÄÄ olevan sanojen ja tekojen välinen suhde. Teot puhuvat toista kuin sanat. Jotta hallitus ei sortuisi tähän helppouteen, se tarvitsee vitsaa ja kansaa piiskurikseen. Ainakin kansa ymmärtää sen, ettei köyhältä saa varastaa sitä, mikä hänelle jo syntymänsä perusteella kuuluu - elämää, tulevaisuutta eikä maailmaa.

Taloudellinen kasvu ei saa koskaan olla päämäärä sinänsä, vaan väline, jolla pyritään asetettuun päämäärään. Tämä tulisi Arkadianmäellä muistaa, kun siellä valmistellaan kehyksiä tulevan vuoden talousarviolle ja näin ollen myös kehitysyhteistyölle. Maailma tarvitsee meitä suomalaisia.