Kipua ei voi mitata niin kuin verenpainetta tai hemoglobiinia. Ihmiset ovat eri tavalla kipuherkkiä. Toisen kivusta ei voi tietää, ellei tämä kerro siitä

Jokainen tietää jotain kivusta. Monesti sairastamiseen liittyykipua, joka vie ihmisen lääkäriin, sanoo eläkkeellä oleva psykiatri, lääketieteen tohtori Juhani Rekola.

Noin kolmasosa potilaista käy lääkärin vastaanotolla kivun takia. Joku potee selkäkipua, toinen päänsärkyä, kolmas kroonista kipua. Kun kipu on riittävän häiritsevää ja jatkuvaa, sen selvittelyä ei voi väistää.

- Usein kipuun liittyy hermoärsytys. Sen taustana voi olla vammautuminen, ylikuormittuminen tai jokin epäsuhta ruumiillisen toiminnan ja sietokykyjen välillä. Toisinaan vaivana on paikallinen kudosmuutos, ruumiin reaktio paikallisiin ärsykkeisiin.

Vaikka kivun kokemus on yleinen, eivät ihmisten tuntemukset ole samanlaisia. Epämiellyttävä tunne tai tila on hyvin yksilöllinen.

Ei ole olemassa keinoa tai välinettä, jolla kivun olemassaoloa tai määrää pystyttäisiin mittaamaan yhtä yksinkertaisesti kuin verenpainetta tai hemoglobiinia. Siten toisen kivusta ei voi tietää paljoakaan, jos tämä ei itse kerro siitä.

KIPU VARJELEE

Ihminen voi kertoa kivustaan sanoin tai valituksin, elein tai ilmein. Toisinaan kun kipu on tarpeeksi kova, hän tulee ilmaisseeksi sitä myös muulla ruumiinkielellään: silmäterät laajenevat, potilas kalpenee ja hikoilee, liikkuminen muuttuu.

Kivuissaan oleva ihminen voi olla ärtyisä, masentunut tai jännittynyt. Hän saattaa kärsiä unettomuudesta. Selvää kuitenkin on, että eri ihmisten kokemia kipuja on jokseenkin mahdoton verrata toisiinsa.

- Ihmiset ovat eri lailla kipuherkkiä. Joku puhuu paljon kivuistaan, toinen ei juuri koskaan. Helposti ei voi tietää, missä ihmisten välinen ero oikein on: kivun kokemisessa vai sen kertomisen tavassa.

Erot kipukokemuksissa ja ihmisten suhtautumisessa kipuun tulevat selvimmin esiin ehkä vain siinä, kuinka invalidisoiva vaikutus kivulla on elämään.

Jos kivulle löytyy jokin syy tai syyketjun jokin lenkki, voidaan hoito kohdistaa siihen: jos ruumis tai ruumiinosa on kuormittunut metsurin työssä, on mietittävä, miten työn kuormittavuutta voisi vähentää.

- Kivulla on usein suojatehtävä. Kipu yrittää varjella ihmisen eheyttä: se ilmoittaa hälytysvalon tapaan jostakin epäsuhdasta, ylikuormittumisesta tai tuhon uhkasta. Kohtauksittain vaivaavaa kipua selvitettäessä on tärkeätä huomata, millaisessa tilanteessa kohtaus tulee.

OIKEUS VALITTAA

Juhani Rekola kertoo tehneensä kipua koskevan oivalluksen lukiessaan kulttuurikriitikko Ivan Illichin ajatuksia. Kivun kokemisella ja tulkitsemisellakin on oma historiansa.

- Aikaisemmin kipua pidettiin länsimaissakin kärsimyksen muotona, kohtalonomaisena asiana, joka väistämättä kuului ihmisen osaan. Siksi siihen ei kaivattu tai etsitty apua samaan tapaan kuin nykyään.

- Silloin ei myöskään ollut käsitystä ihmisten yhtäläisistä oikeuksista eikä ihmisten eriarvoisuutta asetettu kyseenalaiseksi. Vähäosainen pysyi vähäosaisena usein koko elämänsä ajan.

Nykyisen kivuntulkinnan filosofiset juuret ovat peräisin 1500-1600-luvulta. Silloin tuli esiin ajatus, että ruumista ja sielua voidaan tarkastella toisistaan irrallisina ja erillisinä kokonaisuuksina.

Myöhemmin tasa-arvoa ja demokratiaa kannattavat näkemykset asettivat kivun uudenlaiseen asemaan.

- Kivun kokemiselle tuli lisää mahdollisuuksia, kun alettiin ymmärtää, että jokaisella on oikeus valittaa kipuaan ja myös tulla kuulluksi. Kivun ongelmaa ei ole sellaisissa yhteiskunnissa, joissa valituksia ei kuunnella.

RUUMIIN JA MIELEN YHTEINEN KIPU

Ruumiin ja sielun erottamiseen pohjautuu myös usein itsestään selvänä pidetty jako ruumiillisiin sairauksiin ja mielen sairauksiin.

- Jako on kaavamainen ja itsepäinen, eikä se ole sellaisenaan käyttökelpoinen. Vain jossain hyvin pelkistetyssä tilanteessa voidaan keskittyä ruumiilliseen puoleen.

Akuutissa hätätilanteessa on ensi vaiheessa tärkeätä, että ensiavun tai ambulanssin henkilöstö tarkistaa, onko potilas tajuissaan ja onko hänen ruumiinsa ehjä.

Juhani Rekolan mielestä kuitenkin jokseenkin kaikissa muissa tilanteissa pätee, että sairaudessa on mukana sekä ruumis että mieli, eikä niitä voi kokonaan erottaa toisistaan.

- Ivan Illich kuvaa, miten nykyajan lääketieteellistyneessä yhteiskunnassa lääkkeitä ja muita keinoja voidaan käyttää kivun voittamiseen ja turruttamiseen.

- Kun yritys ymmärtää kipuja jää pois, elämästä tulee piiloleikkiä kivun kanssa. Kivun voittamiseen etsitään aina vain uusia keinoja ja konsteja, yrttejä ja muita apuvälineitä. Ivan Illichin mukaan ihmisen elämä köyhtyy, kun kivun merkityksien pohdinta unohtuu.

IHMISEN KUORMAT

Kaikenlaisen kivun selvittelyssä on lääkärin kannalta olennaista, miten siitä kärsivä kuvaa kokemustaan.

- Kipua kuvatessaan ihmiset käyttävät erilaisia sanoja: ilkeä kipu, pistävä kipu, viiltävä kipu, tuntuu pahalta... Kuvauksiin saattaa tulla ihmisten välisen elämän sanoja. Esiin tulevat langanpäät voivat viitata johonkin kertojan elämässä.

Kun kaikkein tavallisimmat syyt eivät käy kivun selitykseksi, on paneuduttava perusteellisemmin kivun henkilökohtaiseen ja yksilölliseen luonteeseen.

- Silloin lääkäri kysyy jotain elämästä: Miten elätte, kenen kanssa, mistä leipäraha tulee? Hän koettaa tutustua potilaan elämään ja sen kuormituksiin.

- Keskustelussa mennään ihmispersoonan, tai niin kuin on tapana sanoa, psyykkisen elämän alueelle. Puhutaan ihmissuhteista ja suhteista monenlaisiin asioihin: työhön, tehtäviin, tavoitteisiin ja elämäniloihin.

Myös se elin, jossa kipu tuntuu, saattaa viitata johonkin tiettyyn vaikeuteen ihmisen elämässä. Erityyppiset päänsäryt, epämääräiset vatsakivut tai sydänkivut voivat liittyä asiaan, jonka suhteen ihmisen kestokyky on koetteilla.

- Ihmisen päässä ovat aivot, tajunta, tietäminen ja oppiminen. Pää on ajattelun, suunnittelun ja kaiken liikenteen keskus. Sillä on oltava hyvät viestintäyhteydet eri suuntiin, sekä sisään- että ulospäin.

Pään monien tehtävien vuoksi myös sen kipuun saattaa kätkeytyä erilaisia asioita: ihminen suojelee itseään liialta kuormalta, hänellä on ongelmia vihantunteidensa tai niiden osoittamisen kanssa, tai hän epäilee, ettei hänellä ole oikeutta lepoon ja virkistykseen.

- Jos selkä katkeaa, ei aina ole kyse vain kannetun taakan painosta. Kivulla on usein symbolinen tehtävänsä: se kertoo jotain ihmisen kokonaiskuormittumisesta.

IRTI KIVUSTA?

Työskennellessään 1970- ja 1980-lukujen taitteessa Kuntoutussäätiössä Juhani Rekola tutustui potilaisiin, joiden kivulle ei ollut perusteellisissa tutkimuksissa löytynyt lääketieteellistä selitystä.

- On paljon arvoituksellisia kipuja, joille ei helposti löydy selitystä. Usein tällainen kipu voi olla lyijynraskasta ja hulluksi tekevää, ja juuri siinä saattaa tulla esiin kivun viestivä puoli.

- On elämänkohtaloita, joihin sisältyy pitkäaikaista kohtuuttomuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Työn uuvuttamat ihmiset saattavat itsekin todeta, etteivät ole elämässään "kelvanneet muuhun kuin työntekoon".

Elämä on ollut täynnä toisten huomioon ottamista, velvollisuuksia ja pakkoja. Lopulta kipu on tullut elämättömän elämän, tekemättömien ratkaisujen, puuttuvien tunteitten tai kohtuuttoman elämänosan paikalle.

- Kun kipu on päällä, se täyttää koko mielen. En kuitenkaan osaa pitää kroonistakaan kipua lopullisena elämänosana. Kipu, niin kuin sairauskin, tulisi käsittää tienviitaksi parempaan päin.

Koska kipu ja sairaus ovat Juhani Rekolan mukaan aina myös minä-sinä-suhteen asioita, on melkein mahdotonta, että ihminen pystyisi selvittelemään niitä yksin. Hän tarvitsee toisen ihmisen, lähimmäisen ja usein ammattiauttajan, pitkäaikaistakin apua voidakseen kohdata kipunsa.

- Ääneen lausuttu toivottomuus on parempi kuin lausumatta jäänyt. Jaetusta toivottomuudesta alkaa toivo.

Vasta kasvokkain kipunsa kanssa ihminen voi oivaltaa sen tarkoituksen ja rakenteen, lukea elämänsä senkertaisen viestin.

Lähteet:

Ivan Illich: Den omänskliga sjukvården (Limits to medicine, London 1976). Bonniers 1977.

Juhani Rekola: Sairas elämänsä keskellä. Therapeia-säätiö 2000.

Eriikka Sailo & Anne-Marie Vartti (toim.): Kivunhoito. Tammi 2000.

-------------------------

KIPUJEN MIES

Hän kasvoi Herran edessä kuin vähäinen verso, kuin vesa kuivasta maasta. Ei hänellä ollut vartta, ei kauneutta, jota olisimme ihaillen katselleet, ei hahmoa, johon olisimme mieltyneet.

Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet.

Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, ei hänkään suutansa avannut.

Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan hänen niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet.