Kirkkovuoden viimeisen pyhän, tuomiosunnuntain, aihevirsi 158 jyrähtää: ”Vihan päivä kauhistava! Sydänjuuret värähtää, kun on kaikki katoava…”
Virren alun sävy on ankara: vapauttavaa päätöstä tuskin tulee, kun taivas ja maakin häviävät. Virren viesti on, ettei ole samantekevää, miten ihminen elää. Jokainen on vastuussa elämästään ja teoistaan niin ihmisille kuin Jumalalle.
Virsirunoilijaksi paljastuu 1200-luvulla elänyt munkki Tuomas Celanolainen, joka oli huomattavasti tunnetumman munkin Franciscus Assisilaisen ensimmäisiä seuraajia. Tuomaan latinaksi kirjoittama virsiruno Dies irae, dies illa on elänyt omaa elämäänsä vuosisatoja. Latinankielisiä sanoja ovat käyttäneet muun muassa W. A. Mozart ja Giuseppe Verdi säveltämissään Requiemeissä.
Hemminki Maskulainen suomensi virren vuonna 1609 ilmestyneeseen kokoelmaan: ”Sanoi Pietar’: tuomiopäivän’, vihan päivän’, vaivan päivän’, maailman ylösalaisin käyvän.”
1800-luvun puolivälissä A. Oksanen eli August Ahlqvist suomensi tekstin uudelleen. Se julkaistiin ensin sanomalehdessä ja sitten runokokoelmassa. Käännös on entistä rajumpi, tuomion sijasta odotettavissa onkin kosto: ”Koston päivä on julma, suuri, silloin murtuu luonnon muuri, tietäjät näin lausui juuri.” Myöhemmin Oksanen pääsi virsikirjakomitean jäsenenä muokkaamaan sanoja säyseämmiksi ja sävelmään sopiviksi. Myös sävelmä on peräisin 1200-luvulta.
Nykyvirressä vain toisen säkeistön ensimmäinen säe ”Taivaan torvi äänen antaa” on peräisin Hemminki Maskulaisen käännöksestä.

Tuomiosunnuntaita vietetään 22.11.