Sivun toiminnot

Seurakuntien raja siirtyy Vantaanjokeen

malmirajantie-a9-markku-mattila.jpg
Tikkurilaan kuuluvalla Malmirajantiellä kohtasivat Tuomo Lyytikäinen ja Nelli sekä tien varrella asuvat Jukka Lintunen ja Ransu.
Tikkurilaan kuuluvalla Malmirajantiellä kohtasivat Tuomo Lyytikäinen ja Nelli sekä tien varrella asuvat Jukka Lintunen ja Ransu.

Vantaankosken ja Tikkurilan seurakuntien välinen raja muuttui vuodenvaihteessa. Viinikkala, Tuupakka ja Voutila siirtyivät Tikkurilan seurakuntaan samoin kuin Ylästön läntisin reuna. Muutos koski noin 200 täysi-ikäistä Vantaankosken seurakunnan jäsentä ja heidän lapsiaan.

Raja seurakuntien välillä selkeytyi. Aiemmin se halkaisi esimerkiksi Ylästön asuinalueen niin, että osa Malmirajantien asukkaista kuului Vantaankosken ja osa Tikkurilan seurakuntaan. Muutoksen jälkeen Ylästö kuuluu kokonaan Tikkurilan seurakuntaan. Uusi raja kulkee pitkin Vantaanjokea ja noudattaa Aviapoliksen suuralueen länsirajaa.

– Kyse on järkevöittämisestä. Raja on kulkenut nykyiseen asutukseen nähden luonnottomasti, sanoo Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast.

– Muutos on kuitenkin lähinnä hallinnollinen, enkä usko, että se vaikuttaa mainittavasti ihmisten elämään. Esimerkiksi rippikouluryhmiä koottaessa on tähänkin asti pyritty ottamaan huomioon, missä nuoret käyvät koulua, jotta rippikoulun voisi käydä tutussa porukassa.

Vantaankosken seurakunnasta Tikkurilan seurakunnan jäseniksi siirtyneiden ei muutoksen takia tarvitse tehdä mitään. Seurakunta lähettää tammikuun aikana kirjeen niille, joita muutos koskee.

 

18.1.2011/kh
kuva Markku Mattila
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook