Sivun toiminnot

Pakistanilaisnainen vetoaa Suomen viranomaisiin

mielenosoitus-4.jpg
Vaille turvapaikkaa jääneen Mariamin puolesta osoitettiin mieltä Kolmen sepän patsaalla. Mukana oli muun muassa Mariamin tukijoukkoon kuuluva pastori Arto Antturi.
Vaille turvapaikkaa jääneen Mariamin puolesta osoitettiin mieltä Kolmen sepän patsaalla. Mukana oli muun muassa Mariamin tukijoukkoon kuuluva pastori Arto Antturi.

Uskontonsa vuoksi kotimaassaan vainottu kristitty pakistanilaisnainen vetoaa Suomen viranomaisiin turvapaikan saamiseksi. Mariamiksi kutsutun naisen tapausta voi pitää esimerkkinä siitä, ettei Suomen maahanmuuttoviranomaisilla ole riittävää ammattitaitoa selvittää uskontonsa tai vaikka seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi vainottujen ihmisten tilanteita. Tätä mieltä ollaan Vapaa liikkuvuus -verkostossa, joka järjesti tiistaina 31.1. tiedotustilaisuuden Mariamin kohtelusta.

Vapaa liikkuvuus -verkoston ja Mariamin muiden tukijoitten mielestä hänen kohdallaan on tehty useita virheitä. Tilanne on johtanut umpikujaan: Mariam elää Suomessa paperittomana, eikä uskalla hakea uutta turvapaikkaa poliisilaitokselta, sillä pelkää poliisin käännyttävän hänet kotimaahansa. Pakistanissa Mariamin kimppuun on käyty ja hänet on yritetty tappaa.

— Odotamme viranomaisilta vastausta Mariamin pyyntöön lähiviikkoina. Toivomme, että hän voi saada asiansa uudestaan vireille ilman vaaraa käännytyksestä ja korjata viranomaisten virheelliset käsitykset, Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta toteaa.

Pitkä pakoilu takana

Mariam on keski-ikäinen kristitty nainen, joka saapui Suomeen sukulaisensa kanssa 2007. Sitä ennen häntä vainosi Pakistanissa vaikutusvaltainen muslimiyhteisö. Mariam oli yrittänyt paeta vainoa vaihtamalla paikkakuntaa maan sisällä ja kääntynyt asiassa paikallisen poliisin puoleen, mutta asialle ei tehty mitään.

— Vakavan vainon kohteeksi joutuneiden kristittyjen on erittäin hankalaa saada suojelua oman maansa viranomaisilta. Pakistanin jumalanpilkkalakia käytetään uskonnollisia vähemmistöjä vastaan ja tämä johtaa omankädenoikeuteen sekä väkivaltaan, kirkon maahanmuuttajatyön sihteeri Marja-Liisa Laihia kertoo.

Suomessa Mariam anoi turvapaikkaa, mutta maahanmuuttovirasto hylkäsi hänen turvapaikka-anomuksensa. Helsingin hallinto-oikeus ei ole muuttanut kielteistä turvapaikkapäätöstä, eikä korkein hallinto-oikeus antanut valituslupaa. Päätöksestä valitettiin myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta se ei antanut keskeytyspäätöstä Mariamin käännytyksestä.

Maahanmuuttovirasto on väittänyt Mariamin kertomusta epäuskottavaksi, vaikka yhtäkään hänen toimittamaansa kirjallista dokumenttia ei ole tutkittu ja todettu virheelliseksi. Maahanmuuttovirasto ei ole myöskään suostunut kuulemaan häneen kohdistuneen hyökkäyksen nähnyttä todistajaa. Hallinto-oikeus ei taas ole suostunut kuulemaan Mariamia suullisesti.

Kristityt mielletään vihollisiksi

Kielteistä turvapaikkapäätöstä perustellessaan maahanmuuttovirasto on todennut, että Mariamia ei voida pitää korkeasti profiloituneena tai merkittävänä uskonnollisena toimijana. Marja-Liisa Laihia pitää perustetta kohtuuttomana, sillä kristityt ja muut uskonnolliset vähemmistöt ovat Pakistanissa vaarassa aivan asemasta riippumatta ja vaino on otettava yhtä vakavasti kenen tahansa kohdalla.

— Ääri-islamin vaikutus on vahvistunut Pakistanissa. Kristittyjen ajatellaan olevan islamin vastustajia ja vihollisia ja islamin puolustaminen kääntyy yksittäisiä henkilöitä vastaan, itsekin Pakistanissa kuusi vuotta asunut Laihia kertoo.

Laihia pitää myös ongelmallisena sitä, että Mariamin tilannetta selvitettäessä on kuultu paikallisia poliiseja. Pakistanissa poliisi on korruptoitunut ja luotettavaa tietoa vaikea saada.

— Mielestäni tällaisessa tilanteessa pitäisi pyytää selvitystä ihmisoikeusjärjestöiltä.

Vapaa liikkuvuus -verkoston Katja Tuomisen mukaan Mariam välttelee Pakistaniin paluuta viimeiseen asti, sillä hänellä on todellinen syy pelätä henkensä puoelsta.

— Jos ei viranomaisista kuulu mitään, Mariam jää varmasti Suomeen, hän uskoo.

1.2.2012/Hanna Antila
kuva Hans von Schantz
Vantaan Laurin lukupiiri

Lauri lukee

Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista. Osoitteellisen vuositilauksen hinta Vantaan ulkopuolelle on 30 euroa. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse vantaan.lauri@evl.fi tai soittamalla numeroon 09 830 6274.

Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä
Facebook