Tehdyt toimenpiteet

Nuoret toivovat puuttumista juomiseen

nuoret.jpg
Lotta Ylitolosen mielestä juomiseen puuttuminen viestittää välittämistä. Waltteri Niemelä uskoo, että moni nuori käyttää alkoholia, vaikkei pohjimmiltaan haluaisikaan.
Lotta Ylitolosen mielestä juomiseen puuttuminen viestittää välittämistä. Waltteri Niemelä uskoo, että moni nuori käyttää alkoholia, vaikkei pohjimmiltaan haluaisikaan.

Noin 70 prosenttia yläkouluikäisistä vantaalaisista odottaa, että aikuiset puuttuisivat enemmän nuorten alkoholin käyttöön. Alkoholia käyttävistä nuorista kolmannes kertoo ainakin toisen vanhemman hyväksyvän päihteiden käytön. Tiedot käyvät ilmi Vantaa välittää -hankkeen ja Elämä on parasta huumetta ry:n teettämästä kyselystä, joka tehtiin yläkouluikäisille nuorille Vantaalla vuosina 2007, 2008 ja 2009.

Nuorten juomiseen puuttumista ja ennaltaehkäisevää päihdetyötä Vantaalla on viime vuosina lisätty. Yläkouluikäisille tehdyn kyselyn mukaan parhaiten päihteiden käyttöä estävät kuitenkin hyvät suhteet vanhempiin sekä heidän antamansa päihteetön esimerkki. Esimerkiksi alkoholin hinnalla ei ole nuorten mielestä niin suurta merkitystä.

Vuosi sitten poliisit saivat valtuudet tutkia alaikäisten vaatteet ja laukut alkoholin varalta. Tämän lisäksi poliisi voi kirjoittaa rikesakon ja hävittää alaikäisen hallusta löytyneet alkoholijuomat. Usein alkoholia juovasta alaikäisestä tehdään myös lastensuojeluilmoitus.Kuin ihminen ihmiselle

Hakunila–Länsimäki -alueella lähipoliisina työskentelevän vanhemman konstaapelin Anne Laakson mielestä nuoret suhtautuvat juomiseen puuttumiseen useimmiten asiallisesti.

— Nuoret eivät enää juokse poliisia karkuun, kuten silloin tehtiin, kun itse olin nuori. Välillä tietysti käy niin, että maassa olevalle kaljarepulle on vaikea löytää omistaa, kukaan ei muka tiedä mitään, Laakso naurahtaa.

Kuin ihminen ihmiselle

Perjantaisin nuorten parissa liikkuva vapaaehtoisista ja nuorisotyöntekijöistä koostuva Saapas-partio puuttuu nuorten alkoholin käyttöön keskustelemalla.

— Nuoret eivät suhtaudu negatiivisesti, jos heidän kanssaan juttelee päihteiden käytöstä. Päihteet ovat nuorista kiinnostava puheenaihe, Vantaankosken seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä ja Saapas-partiolainen Anne-Maria Laukkarinen sanoo.

Anne Laakson mielestä nuorten suhtautumiseen voi vaikuttaa paljon omalla käytöksellään.

— Kun juttelen nuorille kuin ihminen ihmiselle, kaikki sujuu. Pitää keskustella, eikä vain räyhätä.

Tieto siitä, että nekin nuoret, jotka käyttävät alkoholia, odottavat aikuisten puuttuvan juomiseen ei yllätä nuorten parissa työskenteleviä.

— Ehkä se on seurausta jonkinlaisesta kaverivanhemmuudesta, Anne Laakso arvelee.

Anne-Maria Laukkarisen mielestä mukana on myös huoli muista.

— Nuoret ovat huolissaan toisistaan, välillä kuulee sellaistakin, että sano tolle, ettei juo niin paljon. Monella ei ole vielä sisäisiä rajoja, tarvitaan joku ulkopuolinen sanomaan asiasta.

Juomistottumukset jakautuvat

Alkoholi käyttö jakaa nuoria yhä tiukemmin. Noin puolet vantaalaisnuorista ei käytä alkoholia lainkaan, mutta ne jotka juovat, aloittavat nuorina ja juovat paljon. Yläkouluikäisistä noin 30 prosenttia on ollut humalassa ja heistä noin 40 prosenttia on sammunut.

— Olen tehnyt tätä työtä noin 25 vuotta, ja eron huomaa. Ennen oli paljon alkoholia käyttäviä nuoria, mutta mäyräkoirallinen kaljaa oli poikkeus. Nyt on paljon niitä, jotka eivät käytä alkoholia, mutta toiset juovat sitten muulloinkin kuin viikonloppuisin, Anne-Maria Laukkarinen toteaa.

 

 

4.11.2009/Hanna Antila
kuva Mikke Pöyhönen
Etkö saanutkaan lehteä?

Vantaan Lauri jaetaan kaikkiin vantaalaistalouksiin, joissa ei ole mainoskieltoa. Jakeluongelmista voi soittaa Postin asiakaspalveluun p. 020 071 000.

Lehden voi myös tilata osoitteellisena Vantaalle 20 euron ja muualle Suomeen 30 euron vuosihintaan, lukea näköislehtenä netissä tai noutaa seurakuntien tiloista.


Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...
 
Viimeisin numero
Selaa näköislehteä