Hiippakunta puuttui ruotsinkielisen seurakunnan työilmapiiriin
Vantaan ruotsinkielisessä seurakunnassa on jo pitkään ollut huono työilmapiiri, jonka taustalla ovat vuosikausia jatkuneet ristiriidat seurakunnan johtamisesta ja hallinnosta. Tilanne on vaikuttanut työntekijöiden jaksamiseen ja halvaannuttanut toimintaa.
Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli piti vaikean tilanteen vuoksi seurakunnassa hallinnon ja talouden erityistarkastuksen. Tarkastuksessa kuultiin seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, käytiin läpi seurakunnan päätöksentekojärjestelmä ja etsittiin uusia ratkaisuja.
Tarkastus pidettiin lokakuussa ja tuloksista kerrottiin työntekijöille ja luottamushenkilöille maanantaina 12.12.
— Kapituli suositteli toimia, joita on jo alettukin tehdä. Työntekijöiden ja seurakuntaneuvoston tuella tästä päästään eteenpäin, uskoo ruotsinkielisen seurakunnan kirkkoherra Martin Fagerudd.
Fagerudd aloitti kirkkoherrana maaliskuussa 2010. Työilmapiiri oli hänen tullessaan valmiiksi kireä ja työntekijäjoukko jakautunut. Osin siksi kirkkoherran paikka oli pitkään hoidettu sijaisjärjestelyin.
— Seurakunnan johtamisjärjestelmä ei ole vuosiin toiminut normaalisti, kiteyttää Fagerudd.
Tuomiokapitulin mukaan seurakunnassa on vallinnut valtataistelu, joka on vienyt voimia. Osa ongelmaa on, ettei työnjako kirkkoherran ja seurakuntaneuvoston välillä ole ollut selkeä. Kapituli korostaa, että kirkkoherra johtaa seurakunnan käytännön työtä ja seurakuntaneuvosto luo sille edellytyksiä.
Hallintoa pitää selkeyttää
Kapitulin mukaan seurakunnan hallintoa on selkeytettävä. Osalta työntekijöistä puuttuu johtosääntö, jonka mukaan työtä tehdään. Ne pitää laatia. Seurakunnan hallintorutiineja pitää parantaa ja luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita kouluttaa.
Seurakuntaneuvoston tehtävänä on ohjata riittävästi taloudellisia resursseja työilmapiirin parantamiseen. Seurakunta on jo käyttänyt konsulttia ja ensi keväänä tehdään työterveyshuollon kanssa työpaikkaselvitys. Tavoitteena on, että tilanne helpottuu ja päästään keskittymään seurakunnan perustyöhön.
— Sekä työntekijät että kirkkoherra näkevät valoa tunnelin päässä. Myös me uskomme, että tilanne alkaa selvitä, vaikka työtä se vielä vaatii, sanoo tuomiokapitulin notaari Clas Abrahamsson.
